Kuluva kesä ollut paikoin harvinaisen kylmä

Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen itäosissa on koettu tätä kylmempiä kesäkelejä edellisen kerran vuonna 1993.

Kuluva kesä on ollut keskimääräistä kylmempi koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitos. Paikoin on ollut jopa harvinaisen kylmää. Kylmintä on ollut Suomen kaakkoisosassa, jossa keskilämpötila on ollut yli 2 astetta alhaisempi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta.

Viimeksi tätä kesää kylmempiä kelejä on koettu maan itäosissa vuonna 1993 ja keskiosissa vuonna 2004.

Hellepäiviä on ollut Suomessa tähän mennessä vain 12. Tavallisesti heinäkuun puoliväliin mennessä hellepäiviä olisi kertynyt jo parikymmentä. Useilla paikkakunnilla helleraja ei ole ylittynyt tänä kesänä vielä kertaakaan.

Kesän sademäärät ovat vaihdelleet suuresti paikkakuntien mukaan. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla on ollut harvinaisen kuivaa. Pohjois-Lapissa, Pirkanmaalla ja kaakonkulmalla taas on satanut paljon.

Etelä-Euroopassa on tänä kesänä kärsitty ennätyksellisistä helleaalloista, mutta ne eivät ole yltäneet Suomeen asti. Ilmatieteen laitoksen mukaan Venäjälle pitkäksi aikaa lukkiutunut matalapaineen alue on estänyt Länsi-Euroopan lämpimiä ilmamassoja pääsemästä Suomeen. Tuuli on puhaltanut Suomeen pääsääntöisesti luoteesta, minkä takia sää on ollut meillä matalapainevoittoista ja viileää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat