Metsäalan kyky säästää hakkuissa luonnolle arvokkaita lehtipuita ja lahopuustoa sai kovaa kritiikkiä Metsätieteen päivässä keskiviikkona. Tampereen ammattikorkeakoulun metsäekologian lehtori Petri Keto-Tokoin mukaan nykyiset PEFC-sertifikaatin edellyttämät säästöpuumäärät eivät lisää luonnolle tärkeän kuolleen puun määrää metsissä, eivätkä edes turvaa kuolleen puun määrän säilymistä nykytasolla.

Valtaosa Suomen metsistä on sertifioitu PEFC-sertifikaatilla. Sertifikaatin kriteerien mukaan säästö- ja lahopuita tulee jättää hakkuussa yhteensä vähintään 10 kappaletta hehtaarille.

Keto-Tokoin mukaan kymmenen, vähintään 10-senttisen säästöpuun sijaan hakkuissa tulisi jättää vähintään 20 senttiä paksuja kuolleita puita vähintään 20 kuutiota hehtaarille. Vertailun vuoksi: kymmenen pienikokoisen säästöpuun tilavuus on 0,4 kuutiota.

”PEFC:stä on tullut este ja hidaste luonnonhoidon tason parantamiselle. Standardin mitoitukset eivät perustu tutkimustietoon.”

Jopa kaatunutta puustoa kerätään polttoon

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Juha Siitosen esittelemien tuoreiden mittaustulosten perusteella säästöpuiden valinta ja jo olemassa olevan lahopuuston säästäminen hakkuissa eivät vastaa metsänhoidon suosituksia. Siitosen mittaamilla hakkuukohteilla puunkorjuu oli hävittänyt 90 prosenttia järeästä ja luonnolle arvokkaasta lehtipuustosta.

”Säästöpuiksi jätetään pieniläpimittaista koivua ja mäntyä.”

Metsätieteen päivän tilaisuudessa ihmeteltiin muun muassa suurten, luonnon monimuotoisuuden superpuiksi kutsuttujen haapojen korjuuta. Haapa päätyy nykyisin useimmiten energiapuuksi. Metsänomistaja saa energiapuusta vain vähäisesti tuloa, kun taas metsään säästyessään haavat olisivat erityisen arvokkaita luonnolle.

Muutamalla Siitosen esittelemistä hakkuuaukoista lahopuita oli pyritty säästämään systemaattisesti, osalla kohteista poltettavaksi oli kerätty jopa kaatunutta kuollutta puustoa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.