Kommentit (4)

  1. olli.karttunen90

    Melko verkkaiset on stora-ensonkin maksuaikataulut. Binderholtz on nähdäkseni myyjän kannalta parhain.

  2. metsä-masa

    Aina uusi toimia on hyödyksi puumarkkinoille, etenkin kun toiminta painottuu laajemmin nuorten metsien hoitoon. Metsät kuntoon työnimenä antaa jo odotusarvoa, että toimiin tartutaan ammattilaisten toimesta.

    Omana kokemuksena voisin todeta metsät kuntoon työmaa käynnistä. Hakkuu ja lähikuljetus kalusto lisävarusteineen oli ajanmukaista, toimihenkilö / kuljettajien ammattitaito ja kommentointi ammattimaista. Hakkuu ja kuljetus onnistui hyvin vaihtelevissakin olosuhteissa, jopa niin, että siinä olisi mallia muillekin.

    Keskimääräinen metsänomistaja tekee puukauppaa satunnaisesti, ei välttämättä joka vuosi, siinä mielesä metsäkauppaan sitoutuu myyjän puolelta tunnetta kaikkiin kaupan vaiheisiin, myös niihin kaupan sopimuksiin ja loppumaksuihin, johon voisi toivoa lisää avointa tiedottamista !

  3. Ei ole rahoja näkynyt. Kaksi kuukautta on myöhässä. Laitoin perintään, tratta lähti viikolla 5/23. Tein myös rikosilmoituksen, petoksena kirjasivat.

  4. 4/2023 piti tulla rahat loppiaisena loppuneesta hakkuusta.
    monta maksusuunnitelmaa on tehty ja paljon on Hepoköngäästä tippunut vettä alas, mutta ei vain tule. yksi 8k erä maksettu, vielä 40k saamatta korkoineen.. rikosilmo kait tässä pitäs tehä. Tj ei millään saa puhelimen päähän.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat