Kysely: Enemmistö vähentäisi hakkuita ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi

Luonnonsuojeluliiton teettämän kyselyn mukaan metsien hiilinielujen kasvattamisesta ovat vastuussa lähinnä metsänomistajat, valtio ja metsäteollisuus.

Yli puolet suomalaisista vähentäisi metsien hakkuita ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, Luonnonsuojeluliiton tuoreesta kyselystä selviää. Vastaajista 55 prosenttia oli vähentämisen kannalla, mikä on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisessä vastaavassa kyselyssä kesältä 2022.

Kyselyssä oli vastaajien joukosta eroteltu metsänomistajat. Heistä runsas kolmannes kannatti hakkuiden vähentämistä, mutta 41 prosenttia vastusti. Niistä, joilla metsää ei ollut, liki 60 prosenttia vähentäisi hakkuita ja vain 15 prosenttia ei vähentäisi.

Hakkuiden vähentämisestä olivat kyselyn mukaan vastuussa lähinnä metsänomistajat, valtio ja metsäteollisuus. Kustannukset metsien hiilinielujen vahvistamisesta jäisivät useimpien vastaajien mielestä valtion tai EU:n kontolle. Jotta hiilinieluja voitaisiin kasvattaa, eniten valtion pitäisi tukea metsänomistajia. Tätä mieltä oli 46 prosenttia kaikista vastaajista ja 63 prosenttia metsänomistaja-vastaajista.

Tutkimus tehtiin tammikuussa internetpaneelissa ja siihen vastasi 1 547 suomalaista. Kyselyn toteutti Taloustutkimus.

Kommentit (3)

  1. Panu

    Minä laittaisit verot valtion maksettaviksi. On helppoa ladella rajoituksia toisten omaisuudelle.

  2. Omaisuuden suojan huomioiden haluan tietää, kuinka vastasivat ne, joilla oli metsää yli 50 hehtaaria. Silloin metsä on jo yksi tulonlähde eikä mikään sieniretkikohde tai mitätön omistus. Jos minulla olisi vain muutama hehtaari metsää, olisi sama vaikka vietäisiin tuhkatkin pesästä. Minä puolestani haluan, että asfalttikadun varrella asuvilta kaupunkilaisilta peritään kolminkertaiset verot ja ostetaan rahoilla päästöoikeuksia. Toisten rahoja on niin kiva käyttää.

  3. ”…Hakkuiden vähentämisestä olivat kyselyn mukaan vastuussa lähinnä metsänomistajat, valtio ja metsäteollisuus…”
    On siinä taas puuroa! Edellä Paulilla hyvä ohje asfalttihotelleissa majaileville. Eikö ns.luonnonsuojeluliitto keksi vihersakille kettutytöille ja elokapinoille minkäänlaista veruketta ja velvollisuutta leikata elannosta aivan samalla juustohöylällä?

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat