Leppä: Metsänomistajien hiilinielukorvaus selvitettävä

Suomen metsät sitovat vuodessa lisää hiiltä noin 700 miljoonan euron arvosta.

Pitäisikö metsänomistajille maksaa korvausta siitä, että metsät sitovat vuosi vuodelta enemmän hiiltä ja siten torjuvat ilmastonmuutosta? Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mielestä asia pitäisi selvittää

”Päästökaupan hinnoilla laskettuna Suomen vuosittaisen hiilinielun arvo on karkeasti 700 miljoonaa euroa”, Leppä huomautti tänään Metsädebatti-tilaisuudessa Helsingissä.

Lepän mukaan vielä hankkeessta on kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

”On otettava huomioon myös muut ulottuvuudet kuten mahdollisen korvauksen vaikutukset puukauppaan.”

Metsänomistajille maksettava korvaus on noussut esille keskustelussa, jota on viime viikkoina käyty IPCC-ilmastopaneelin julkistaman raportin tiimoilta. Osa tutkijoista ja ympäristöjärjestöt ovat vaatineet Suomen hakkuiden rajoittamista ja vähintään lisähakkuista luopumista.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus