Lisää vastauksia hallitustunnustelijalle – Vasemmistoliitto tuplaisi Etelä-Suomen suojelualan

Perussuomalaiset haluavat muun maailman ilmastotalkoisiin, Keskusta torjuisi ilmastonmuutosta esimerkiksi puurakentamista lisäämällä.

Vastauksissaan hallitustunnustelija Antti Rinteen kysymyksiin Vasemmistoliitto nostaa esiin muun muassa suojelukysymykset. Puolue haluaa nostaa metsien suojeluasteen Etelä-Suomessa 10 prosenttiin eli tuplata nykyisen suojelualueen. Lisäksi Metso-ohjelmalle pitäisi turvata riittävä rahoitus.

Metsien hakkuumäärät ja metsätalouskäytännöt tulee Vasemmistoliiton mukaan pitää sellaisina, että luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja metsien muut käyttömuodot ovat mahdollisia. Metsätalouden tuet olisi uudistettava monipuolisia metsänhoitomenetelmiä kannustaviksi.

Metsien hiilinielun vahvistamiseksi tulisi kehittää metsänomistajille kannustinjärjestelmä, joka tukee hiilensidontaa ja ohjaa puun erityisesti pitkäikäisiin korkean arvonlisän puutuotteisiin.

Puolue rahoittaisi vaaleissa esittämiään uudistuksia veropohjaa laajentamalla ja tiivistämällä, muun muassa rajoittamalla aggressiivista verosuunnittelua, kiristämällä suurten pääomien ja varallisuuden verotusta ja karsimalla pääomatulojen kohtuuttomia veroetuja.

Perussuomalaiset ehdottavat hiilitulleja

Perussuomalaiset haluavat muun maailman nykyistä paremmin mukaan ilmastotalkoisiin. Puolue torjuisi ilmastonmuutosta muun muassa EU:n yhteisillä hiilitulleilla saastuttavista maista, esimerkiksi Kiinasta, tuotaville tuotteille ja ydinvoimaa lisäämällä.

Puolueen mukaan suomalainen metsänhoito on kestävää ja suojeltujen metsien määrä riittävä, hakkuiden jälkeisiä istutuksia voitaisiin kuitenkin nopeuttaa.

Kynnyskysymyksenä hallitukseen menolle puolue pitää muun muassa sitä, ettei kotimaisen teollisuuden toimintakykyä heikennetä poliittisilla päätöksillä.

Keskusta: Ei uusia kustannuksia metsätalouteen

Keskusta puolestaan ilmoitti vastauksissaan, ettei se hyväksy toimia, joilla metsien kestävää käyttöä rajoitetaan. Ilmastomuutosta puolue torjuisi esimerkiksi vauhdittamalla autokannan muutosta vähäpäästöiseksi, edistämällä biokaasun käyttöä ja vauhdittamalla puurakentamista.

Monimuotoisuutta Keskusta turvaisi Metso-ohjelman rahoitusta lisäämällä, suojelualueita ennallistamalla ja pienentämällä Metsähallituksen tulostavoitetta.

Keskustalle kynnyskysymyksiä ovat muun muassa se, ettei yritysten verotusta kiristetä eikä teollisuuden toimintaedellytyksiä heikennetä. Myöskään maa- ja metsätaloutta ei saa kuormittaa uusilla kustannuksilla.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat