Lohkomisen hinta laskee

Ensi vuonna kiinteistötoimitusmaksut laskevat keskimäärin vajaan prosentin.

Maanmittauslaitoksen kiinteistötoimitusmaksut pienenevät ensi vuonna. Valtiovarainvaliokunta päätti, että maksuja alennetaan keskimäärin 0,8 prosenttia.

Yleisimmän kiinteähintaisen toimituksen eli lohkomisen pinta-alaperusteisia toimituskorvauksia alennetaan keskimäärin 0,1 prosenttia siten, että pienimmistä alle 0,1 hehtaarin lohkomisista perittävä kiinteistötoimitusmaksu alentuu noin 2,3 prosenttia. Sen sijaan työkorvauksena laskutettavien aikaveloitteisten toimitusten tuntihintaa alennetaan 2,2 prosentilla eli kahdella eurolla 90 eurosta 88 euroksi.

Muutoksia perustellaan Maanmittauslaitoksen toiminnan tehostumisella. Asetus tulee voimaan ensi vuoden alussa ja on voimassa vuoden 2019 loppuun.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut