Väitös: Hiilitukijärjestelmä voisi lisätä maanomistajan tuloja

Sampo Pihlainen tutki väitöskirjassaan kannattavinta tapaa mäntymetsän hyödyntämiseen muuttuvassa ilmastossa.

Metsätalouden kannattavuus voi muuttuvassa ilmastossa kasvaa huomattavasti, jos käytössä on hiilitukijärjestelmä, Sampo Pihlaisen väitöskirjassa todetaan. Järjestelmän, jossa hiilen sitomisesta kasvavaan metsään palkitaan maanomistajaa, avulla voitaisiin myös vähentää Suomen kokonaispäästöjä.

Pihlainen selvitti väitöskirjassaan, mikä on taloudellisesti kannattavin tapa hyödyntää mäntymetsiä nykyilmastossa ja muuttuvassa ilmastossa. Hiilitukijärjestelmän myötä hiilensidonta eli hakkuista pidättäytyminen muuttuisi kannattavaksi, samalla hakkuutulot kuitenkin alenisivat. Kannattavuuteen vaikuttavat puuston kasvuolosuhteet, käytetty diskonttokorko ja käytössä olevan hiilitukijärjestelmän tyyppi sekä tuen taso.

”Suomen mäntyvaltaisten metsiköiden hiilensidonnan lisääminen esimerkiksi hiilitukijärjestelmän avulla näyttää erittäin kustannustehokkaalta verrattuna päästöjen vähentämiseen talouden muilla osa-alueilla”, Pihlainen korostaa.

Uudessa-Seelannissa on jo käytössä hiilitukijärjestelmä, jollaista on ehdotettu myös Suomeen. Järjestelmässä metsänomistaja voi kasvattaa hiilitukiaan lisäämällä metsänsä elävää biomassaa tai tuottamalla enemmän sahatukkia, sillä siitä tehdään pitkäikäisempiä tuotteita kuin kuitupuusta.

Pihlaisen väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa perjantaina (15.12.).

Kommentit (1)

  1. metsä-masa

    Hyvä avaus hiilitukijärjestelmään, ja peukkuja väitöstilaisuuteen !

Metsänomistus Metsänomistus