Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut uuden paikkatietoaineiston, joka antaa kokonaiskuvan ojitettujen suometsien tuottavuudesta. Aineistosta nähdään, miten ojitusten vaikutukset vaihtelevat eri puolilla maata, missä puuston kasvu on parantunut ja missä ei.
Tuottavuustieto voidaan yhdistää myös metsänomistajan kuviotietoihin. Tämä auttaa metsänhoitotoimien kohdentamisessa.
”Metsänomistaja tai metsäsuunnitelman tekijä voi hyödyntää karttatietoa arvioidakseen, missä metsätaloutta kannattaa jatkaa ja missä muut toimet voisivat palvella paremmin sekä luontoa että vesitaloutta. Paikkatietoon perustuva tarkastelu tekee nämä vaihtoehdot avoimesti näkyviksi ja tukee kustannustehokasta kohdentamista”, sanoo Luken erikoistutkija Aura Salmivaara tiedotteessa.
Valtaosa suometsistä tuottavia
Suomessa on noin 4,7 miljoonaa hehtaaria ojitettuja turvemaita. Ojitusten vaikutukset vaihtelevat: aineiston mukaan 83 prosenttia ojitetuista turvamaametsistä on hyvin tai kohtuullisesti tuottavia, 17 prosenttia heikosti tuottavia.

Aineiston avulla voidaan tunnistaa kohteita, joilla ennallistaminen tai vesitalouden palauttaminen voi olla perusteltua.
Aineisto perustuu koko Suomen kattavaan automaattiseen metsäkuviointiin, Valtakunnallisen metsien inventoinnin avoimiin monilähdeaineistoihin vuosilta 2000–2021 ja Maanmittauslaitoksen tuoreisiin ojitustietoihin. Tuottavuus on arvioitu puuston tilavuuden perusteella.
Productivity and drainage intensity of drained peatland forest stands in Finland -aineisto löytyy verkosta.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään