Maa- ja metsätalousministeriö: Poikkeusluvilla saa metsästää korkeintaan 28 sutta

Tämänvuotinen kannanhoidollinen metsästys jäi kokonaan väliin hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten vuoksi.

Maa- ja metsätalousministeriö haluaa rajata poronhoitoalueen ulkopuolella alkaneella metsästyskaudella poikkeusluvilla metsästettävien susien määräksi 28. Ministeriön esittämä asetus rajoittaisi myös Suomen riistakeskuksen toimivaltaa myöntää poikkeuslupia.

Suurimmasta sallitusta määrästä on lisäksi vähennettävä muut tietoon tulleet susikuolemat, kuten poliisin lopettamat sekä liikenteessä kuolleet yksilöt.

Esitys lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle. Lausuntoja voi antaa 11.1.2023 saakka.

Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan Suomen susikanta oli maaliskuussa 290 sutta, ja ennusteen mukaan kanta on 90 prosentin todennäköisyydellä ollut marraskuun alussa 367–482 susiyksilöä. Suomen susikanta on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2017 lähtien.

Tänä vuonna suden kannanhoidollinen metsästys jäi kokonaan väliin hallinto-oikeuteen tehtyjen valitusten vuoksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Suo

Kuvat