Maanomistajat mukaan alueelliseen luonnonhoidon suunnitteluun

Metsäkeskuksen pilottihanke aktivoi metsänomistajia ehdottamaan luonnonhoitokohteita.

Maanomistajat pääsevät nyt ensi kertaa osallistumaan alueelliseen luonnonhoidon suunnitteluun. Kyseessä on Suomen metsäkeskuksen pilottihanke. Osallistavaa luonnonhoidon suunnittelua kokeillaan Kuhmoisten Kukasjärvellä ja Mäntyharjun Hietaniemen alueella.

Alueiden metsänomistajille avautuu touko-kesäkuussa sähköinen karttakysely, johon he voivat ehdottaa luonnonhoitokohteita. Myös paikallisilta kalastuskunnilta, riistanhoitoyhdistyksiltä ja luontoharrastajilta on pyydetty ehdotuksia sähköpostitse.

”Ideana on muodostaa alueellisesti yhteistoimintaa eri toimijoiden, metsäalan ammattilaisten ja maanomistajien kanssa. Ennen on ollut alueellisia kyläyhteisöjä, nyt tavoitteena on muodostaa yhteisöllisyyttä luonnonhoidon ympärille”, kertoo projektipäällikkö Tiina Lintuharju Metsäkeskuksesta.

Luonnonhoitokohteiksi sopivat esimerkiksi ennallistettava suo tai vesistöä kuormittava metsäoja. Vesien suojelu ja elinympäristöjen kunnostukset voidaan toteuttaa kemeravaroin, joten niistä ei aiheudu kuluja maanomistajalle.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman hankkeen tavoitteena on ulottaa luonnonhoidon suunnittelu yli tilarajojen.

”Tähän saakka luonnonhoitohankkeet ovat lähteneet maanomistajan aloitteesta, mutta niissä on ollut ongelmana se, että ne ovat olleet hyvin yksittäisiä kohteita. Jos hoidettaisiin yhtä kokonaista aluetta kerralla, luonnonkin kannalta saataisiin enemmän tulosta aikaiseksi”, Lintuharju toteaa.

Mikäli karttakysely aktivoi metsänomistajia, Metsäkeskus voi hyödyntää sitä jatkossa valtakunnallisesti luonnonhoitokohteiden haussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut