Metsähallituksen Niemelä Euroopan valtionmetsien yhdistyksen puheenjohtajaksi

Eustafor toimii yhteistyö- ja tiedonvaihtofoorumina sekä EU-asioiden seurantakanavana.

Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä on nimitetty Euroopan valtionmetsien yhdistyksen Eustaforin johtokunnan puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Eustafor (The European State Forest Association) on eurooppalaisten valtionmetsäorganisaatioiden kattojärjestö. Metsähallitus on yksi vuonna 2006 perustetun järjestön perustajajäsenistä. Järjestöön kuuluu tällä hetkellä 36 organisaatiota 25:stä Euroopan maasta.

Eustafor edistää kestävää metsätaloutta ja toimii yhteistyö- ja tiedonvaihtofoorumina. Järjestössä käsitellään metsäasioiden lisäksi energia-asioita, matkailua ja virkistystä, kalastusta ja metsästystä sekä luonnonsuojelua.

Eustafor toimii myös EU-asioiden seurantakanavana, ja sen kautta voidaan osallistua EU:n metsään liittyvien asioiden valmisteluun.

”Metsiä koskeva sääntely on lisääntynyt ja lisääntyy tulevina vuosina merkittävästi. On tärkeää, että valtion metsiä hoitavilla organisaatioilla on toimisto Brysselissä, missä asioita seurataan ja niihin voidaan vaikuttaa”, Juha Niemelä toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus