Metsähallitus aloittaa käpyjen keruun Lapissa – käpylitrasta maksetaan 1,2 euroa

Käpyjä ostetaan metsänhoitoyhdistysten kautta.

Pohjois-Suomen metsiin on kehittynyt laadultaan ja määrältään hyvä männyn siemensato muutaman viime vuoden aikana. Niinpä Metsähallitus on päättänyt aloittaa kävyn keruun osassa Lapin maakuntaa. Tarkoitus on täydentää Pohjois-Suomen siemenhuollon varmuusvarastoa.

Keruu suunnataan siementarpeen perusteella. Käpyjen ostopisteitä on Kemijärvellä, Kittilässä, Kolarissa, Pelkosenniemellä, Pellossa, Ranualla, Rovaniemellä, Sallassa, Savukoskella, Sodankylässä ja Ylitorniolla. On mahdollista, että keräys ulotetaan myös Koillismaalle ja Kainuuseen, Metsähallituksesta kerrotaan.

Keruuseen sopiva männyn käpy. (Kuva: Metsähallitus)

Keruu käynnistyy lokakuun alussa ja käpyjen vastaanotot siitä viikon tai kahden kuluttua ostopisteissä. Tarkemmat ajat voi varmistaa paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä. Metsähallitus vastaa järjestelyistä yhdessä paikallisten metsänhoitoyhdistysten ja muiden alan toimijoiden kanssa. Yhdestä litrasta hyvälaatuisia käpyjä maksetaan kerääjälle 1,2 euroa.

Metsähallituksesta muistutetaan, että käpyjen keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen tarvitaan lupa. Kerääjän tuleekin ennen keruun aloitusta olla yhteydessä metsänhoitoyhdistykseen. Sieltä saa karttoja keruukohteista ja myös ohjeita käpyjen keruuseen.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito