Metsähallitus aloitti jo kesätyöruletin

Metsähallitus hakee noin 60:tä harjoittelijaa eri puolille Suomea.

Metsähallitus hakee ensi kesäksi noin 60:tä harjoittelijaa metsätalouden tehtäviin. Harjoittelupaikkoja on eri puolilla maata, ja ne on suunnattu metsäalan korkeakouluopiskelijoille.

Harjoittelijat työskentelevät metsäsuunnittelun, metsänhoidon, tienpidon sekä puunkorjuun tai -kuljetuksen parissa. Kansainvälisen yhteistyön kautta palkataan yksi ulkomaalainen harjoittelija.

“Meillä harjoittelussa olleet ovat yleensä hyvin tyytyväisiä. Esimerkiksi viime kesän harjoittelijat kertoivat palautekyselyssä arvostavansa monipuolisia työtehtäviä, mahdollisuutta itsenäiseen työskentelyyn sekä hyvää työilmapiiriä”, kertoo hallintopäällikkö Jarmo Leskinen.

Harjoittelupaikat sijaitsevat eri puolilla maata. Yhdelle toimipaikalle voidaan palkata 1–3 harjoittelijaa.

“Kilpailu suurempien kaupunkien harjoittelupaikoista on kovinta. Kannustammekin opiskelijoita hakemaan myös hieman kauemmas ja pienemmille paikkakunnille”, Leskinen opastaa.

Ensi kesän harjoittelupaikkojen haku on auki tammikun loppuun . Paikkoja täytetään jo hakuaikana. Harjoittelujaksot ovat kestoltaan 3–4 kuukautta.

Avoimet paikat löytyvät Metsähallituksen rekrytointisivuilta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut