Metsähallitus aloitti lumituhojen kartoituksen

Tukkipuukohteet pitäisi saada korjattua jo kevään aikana, mutta kaikkea puuta tuhoalueilta ei saada haettua.

Poikkeuksellisen luminen talvi on aiheuttanut tuhoja Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun metsissä. Metsähallitus on ryhtynyt arvioimaan tuhoja valtion mailla.

Todennäköisimmät tuhoalueet on kartoitettu ensin toimistotyönä paikkatietoaineiston avulla. Jahka metsät puhdistuvat lumesta, tuhot arvioidaan helikopterista käsin. Myöhemmin keväällä puntaroidaan vielä, onko tarvetta laajempaan inventointiin ilmakuvauksella tai laserkeilauksella.

Kun tuhojen laajuudesta on saatu tarkkaa tietoa, voidaan suunnittelu kohdentaa korjuuta vaativiin kohteisiin. Aluksi keskitytään talvikorjuuta vaativiin kohteisiin.

”On tärkeää saada korjattua tukkipuukohteet kevään aikana. Hyönteistuhojen minimoimiseksi pyrimme korjaamaan puustoa tuhoutuneilta kohteilta mahdollisimman paljon heinäkuun alkuun mennessä”, Metsähallituksen metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Pertti Tuomi kertoo.

Kaikkea puuta ei tuhoalueilta saada korjattua.

”Metsiin jää nyt runsaasti lahopuuta, mikä on luonnon monimuotoisuuden kannalta erinomainen asia”, Tuomi toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito