Metsämiesten Säätiö painotti henkilöstöä apurahanjaossa

Suurin apuraha – 130 000 euroa – meni Metsäalan johtamisakatemialle

Metsämiesten Säätiö painotti kuluvan vuoden apurahajaossaan metsäalan henkilöstöä. Säätiön mukaan osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin tekijä.

Rahoituksesta kolmannes (484 000 euroa) on myönnetty koulutushankkeille, reilu viidennes (312 000 euroa) tutkimukseen, viestintään 16 prosenttia (228 000 euroa), hyvinvointiin 15 prosenttia (211 000 euroa) ja metsäkulttuuriin 14 prosenttia 201 000 euroa).

Suurin apuraha – 130 000 euroa – meni työhyvinvoinnissa Metsäalan johtamisakatemialla, josta vastaa Metsätehon Heikki Pajuoja. Akatemia järjestää tänä vuonna neljä kurssia, joilla kehitetään ihmisten johtamista. Tutkimuksessa ison rahoitus (50 000 euroa) meni tutkija Heimo Karppisen vetämälle Suomalainen metsänomistaja 2020 –hankkeelle. Metsäkulttuurissa isoimman potin sai Metsämuseo Lusto, jonka eri hankkeiden kokonaisrahoitus nousi 113 000 euroon.

Metsälehden tutkimustiedon julkaisuhanke sai Säätiöltä 12 000 euroa, ja tv-sarjan Suomi on metsäläinen tekoon Metsäkustannuksen Mikko Häyrynen sai 25 000 euroa.

Kaikkiaan Säätiö jakoi apurahaa tällä kertaa yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus