Metsämiesten Säätiön apurahoja pääsee taas hakemaan

Petri Vanhala jatkaa säätiön hallituksen puheenjohtajana.

Metsämiesten Säätiön vuotuinen apurahanhaku on jälleen auennut. Tällä kertaa jaettava summa on 1,8 miljoonaa euroa.

Haku on auki tammikuun loppuun saakka säätiön kotisivuilta löytyvän apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta sähköisesti.

Päätökset apurahoista tehdään 13. maaliskuuta.

Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Apurahat suunnataan alan osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin.

Säätiö rahoittaa näillä perusteilla koulutushankkeita, tutkimushankkeita, selvityksiä, kehittämis-, markkinointi- ja viestintähankkeita, opiskelijoiden ulkomaan opintoja ja opintomatkoja, opinnäytetöitä sekä tukee painopistealueiden mukaista muuta toimintaa.

Varat apurahoihin tulevat säätiön omista sijoitustuotoista sekä saaduista lahjoituksista.

Metsämiesten Säätiön hallitus valitsi viime viikolla Petri Vanhalan jatkamaan säätiön hallituksen puheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Anne Toppinen. Sijoitustoimikunnan puheenjohtajana jatkaa Jarkko Niemi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut

Kuvat