Metsätilakaupat lisääntyivät viime vuonna – Lapissa kauppa kasvoi kolmanneksella

Maanmittauslaitoksen mukaan kalleinta metsä oli Varsinais-Suomessa, keskimäärin 5 200 euroa hehtaarilta.

Viime vuonna tehtiin 4 700 metsätilakauppaa, Maanmittauslaitokselta kerrotaan. Määrä nousi vuodentakaisesta prosentin.

Eniten metsätilakauppoja solmittiin Pohjois-Pohjanmaalla, yhteensä 780 kappaletta. Lisäystä edellisvuoteen tuli 8 prosenttia. Eniten kauppa vilkastui kuitenkin Lapissa, peräti 33 prosentilla. Siellä myytyjä metsätiloja oli yhteensä 420.

”Samaan aikaan Etelä-Suomessa tehtyjen metsäkauppojen määrä väheni kolmella prosenttiyksiköllä yhdeksän eteläisimmän maakunnan alueella”, johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitokselta kertoo.

Kauppojen mediaanihinta oli noin 2 900 euroa hehtaarilta. Koko maan myyntihinnat eivät muuttuneet edellisvuodesta. Tämä selittyy sillä, että pohjoisen Suomen metsätilakauppojen osuus kauppojen kokonaismäärästä oli suurempi kuin edellisenä vuonna. Lapissa ja Kainuussa keskihinta nousi yli 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Uudellamaalla keskihinta puolestaan laski yhdeksällä prosentilla.

Kalleinta metsä oli Varsinais-Suomessa, keskimäärin 5 200 euroa hehtaarilta ja halvinta Lapissa, keskimäärin 1 030 euroa hehtaarilta.

Yli 10 hehtaarin metsätiloja myytiin 2 800, 5–10 hehtaarin metsätiloja 1 000 ja 2–5 hehtaarin metsätiloja 900 kappaletta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus