Metsätutka: Valtaosalla metsänomistajista useampia tavoitteita omistukselleen

Puolet vastanneista arvioi metsänhoidon investointien olevan samalla tasolla kuin ennenkin ja kolmasosa jopa lisääntyvän seuraavan vuoden aikana. 

Metsänomistajien tavoitteet metsien hyödyntämisessä ovat yleisesti monipuolistuneet. Tuoreen Metsätutka-kyselyn mukaan yli puolet metsänomistajista asettaa erityisiä tavoitteita metsänomistukselleen.

Näistä valtaosalla on useampia tavoitteita. Kolmasosa puolestaan luokittelee itsensä suoraan joko virkistyskäyttöä tai taloudellista turvaa korostaviksi.

Kyselyn mukaan esimerkiksi puukauppapalveluina toivotaan tiedotusta puun hintatasosta, puukaupan mahdollisuuksien selvittämistä sekä leimikon kilpailuttamista ja tarjousten vertailua.

Metsätutka-kysely toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, kun muuten metsänomistajien tavoitteita tutkitaan valtakunnallisessa tutkimuksessa vain kymmenen vuoden välein. Metsänomistajien tavoitteet olivat yksi Metsätutkan uudistuksen painopisteistä.

Lisäksi seurantaan otettiin metsänomistajien luottamusta talouteen, jossa yhtenä osana on investointihalukkuus. Puolet arvioi metsänhoidon investointien olevan samalla tasolla kuin ennenkin, ja kolmasosa arvioi niiden jopa lisääntyvän seuraavan vuoden aikana.

Tutkimuksen teki Kantar TNS Agri Oy. Aineisto kerättiin puhelinkyselyllä helmi-maaliskuun vaihteessa suomalaisilta metsänomistajilta. Vastaajia oli 552, ja se kuvaa suomalaista metsänomistajakuntaa kattavasti.

Vastausten virhemarginaali on noin neljä prosenttiyksikköä suuntaansa.

Suomessa on Luonnonvarakeskuksen metsätilarakennetilaston mukaan 632 000 metsänomistajaa ja 347 000 vähintään kahden hehtaarin metsätilakokonaisuutta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus