Ministeriö hirvieläinselvityksestä: ”Tervetullut lisä keskusteluun”

Kantojen kasvu on tuonut ristiriitoja, joiden ratkaiseminen vaatii päätöksentekomekanismien uudelleenarviointia, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Luonnonvarakeskuksen keskiviikkona julkaisema selvitys hirvieläinten vaikutusista on maa- ja metsätalousministeriön mukaan monipuolinen katsaus ja tervetullut lisä hirvieläimiä koskevaan keskusteluun. Selvitys on ministeriön tilaama.

Ministeriön mukaan paikallisuus ja eri ryhmien tavoitteiden huomioiminen ja yhteensovittaminen on keskeinen tekijä hirvieläimiä koskevan päätöksenteon kehittämisessä. Vain siten eri toimijoiden on mahdollista sitoutua päätösten toimenpanoon.

”Hirvieläinkannat ovat monin paikoin runsastuneet merkittävästi ja aiheuttaneet tuhoja sekä maa- ja metsätaloudessa että liikenteessä. Runsaimpien kantojen alueilla on jouduttu jopa vaihtamaan viljelykasveja ja puulajeja hirvieläinten takia”, sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Leppä peräänkuuluttaakin yhteistyötä.

”Kantojen kasvu on tuonut tullessaan ristiriitoja, joiden ratkaiseminen vaatii avointa vuoropuhelua, nykyisten päätöksentekomekanismien uudelleenarviointia ja toimijoiden yhteistyötä”, ministeri arvioi.

Yhteistyön kehittämistä palvelisi esimerkiksi selvitys siitä, miten hyvin nykyinen päätöksenteko toimii siihen osallistuvien tahojen kannalta, miten prosessissa hyödynnetään erilaisia tietolähteitä, mitä uusia tietolähteitä kaivattaisiin ja miten kaikki olennaiset tahot pystyisivät parhaiten osallistumaan päätöksentekoon. Myös alueellisista pilottihankkeista olisi hyötyä vuoropuhelun kehittämisessä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito