Suomi edistää metsävaratiedon avointa saatavuutta – ministeriö eri linjoilla MTK:n kanssa

Maa- ja metsätalousministeriön mukaan komission ehdottamaa metsien seuranta-asetusta arvioidaan sen tuottaman lisäarvon ja kustannustehokkuuden kannalta.

Euroopan komissio julkaisi eilen asetusehdotuksen metsien tilan seurantaan. Asetuksen tavoitteena on tuottaa vertailtavaa ja ajankohtaista tietoa metsistä päätöksenteon tueksi.

Suomi tukee tietopohjaista päätöksen tekoa ja edistää metsävaratiedon avointa saatavuutta kansallisesti sekä kansainvälisesti, maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan. Siksi Suomi on tukenut harmonisoidun tiedon tuottamista myös EU:n tasolla. Metsien tilasta kertovan tiedon tulisi olla helposti saatavilla ja yhteistyötä raportoinnin harmonisoimiseksi tulee jatkaa, ministeriö linjaa.

Nykyisin jäsenmaat vastaavat tiedon tuottamisesta ja analysoinnista. Tähän tulisi nyt muutos, sillä tulevaisuudessa tietoa tuotettaisiin myös komission perustamaa järjestelmää varten.

Ehdotuksessa on parikymmentä metsiä kuvaavaa indikaattoria. Niistä osaan komissio tuottaisi arvoja kaukokartoituksen avulla ja osaan jäsenvaltiot esimerkiksi metsien inventointien kautta.

Uusi järjestely voi aiheuttaa kustannuksia. Suomi tarkasteleekin asetusehdotusta sen tuottaman lisäarvon ja kustannustehokkuuden näkökulmasta.

Ministeriön mukaan Suomi alkaa nyt muodostaa kantaansa komission ehdotukseen. Seuraavaksi asetusehdotusta käsitellään Euroopan parlamentissa ja jäsenmaiden neuvostossa.

Metsien tilan seurantaa ja vapaaehtoisia strategisia suunnitelmia koskeva säädösehdotus on osa EU:n metsästrategian 2030 toimeenpanoa.

”Metsänomistajan tiedot eivät kuulu komissiolle”

MTK ei jaa ministeriön näkemystä metsävaratiedon avoimuuden edistämisestä. Järjestö näkee uhkakuvia siitä, mihin metsänomistajien tietoja käytettäisiin ja millaisiin avoimiin foorumeihin tiedot kirjattaisiin. Ylipäätään yksityismaita koskevan metsätiedon avaamista ei pidetä perusteltuna.

“Metsänomistajien tiedot eivät kuulu komissiolle, vaan ne ovat metsänomistajan yksityistä tietoa. Datan arvo ymmärretään yhteiskunnassa laajasti, toivottavasti nämä komission aikeet herättävät myös keskustelua siitä, kenelle päätösvalta metsänomistajan omaisuustiedoista kuuluu.  Nykymaailmassa arvokasta omaisuutta, dataa, ei voi ryöstää omistajan päätösvallasta”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

Lisää aiheesta: Metsäteollisuus pitää komission ehdotusta metsien monitoroinnista huolestuttavana

Lisää aiheesta: MTK torppaa komission esityksen

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito