Monimuotoisuus sopii talousmetsänhoitoonkin

Tänään on kansainvälinen luonnon monipuotoisuuden päivä.

Tänään vietetään kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää. Monimuotoisuutta voidaan ylläpitää myös talousmetsissä, muistuttaa Luonnonvarakeskus (Luke). Luken mukaan metsän luontaisia häiriöitä ja kehitystä mukailevat metsänkasvatuksen menetelmät parantavat lajien elinmahdollisuuksia.

”Tällaisessa metsänhoidossa eri-ikäinen metsänkasvatus on tärkeällä sijalla. Laji- ja virkistyshyötyjen lisäksi eri-ikäinen metsänkasvatus voi sopivilla kohteilla olla taloudelliselta tulokseltaan täysin vertailukelpoinen tasaikäisen metsänkasvatuksen kanssa”, Luken verkkosivuilla kerrotaan.

Metsien luontaisia häiriötekijöitä ovat esimerkiksi metsäpalot, myrskynkaadot ja pienialaiset hyönteis- ja sienituhot.

Talousmetsien luonnonhoidolla voidaan edistää metsien monimuotoisuutta esimerkiksi poistamalla kuusta lehtometsissä, säästämällä lahopuustoa hakkuissa, jättämällä runsaammin säästöpuita hakkuualalle tai kulottamalla.

Luontoa voidaan hoitaa myös tukkimalla ojia ja ennallistamalla ojitettuja soita luonnontilaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut