Ota kantaa metsien käyttöön

Metsästrategian päivityksessä halutaan kuulla myös kansalaisten mielipiteitä.

Suomen metsästrategian päivitys käynnistyi viime keväänä. Nyt kansalaisetkin voivat osallistua päivitystyöhön vastaamalla Ota kantaa -verkkosivustolta löytyvään kyselyyn.

Vuonna 2015 laaditun metsästrategian tavoitteiden on katsottu olevan yhä ajan tasalla. Sen sijaan hankkeet, joiden avulla tavoitteisiin pyritään, kaipaavat päivitystä, strategiasta vastaava metsäneuvosto katsoo.

Kyselyssä kansalaiset voivat kertoa näkemyksensä kahdeksasta eri hankkeesta. Näitä ovat muun muassa Resurssitehokas ja kestävä metsänhoito, Talousmetsien luonnonhoito ja metsäluonnon monimuotoisuus, Metsätiet ja metsien saavutettavuus sekä Ilmastonmuutoksen hallinta.

Kyselyn kautta saatava palaute täydentää maa- ja metsätalousministeriön muuta kautta keräämää palautetta hankkeiden suunnitellusta sisällöstä. Palautetta kerätään eri sidosryhmiltä ja tutkijoita sekä metsästrategiasta että metsien käsittelymenetelmistä. Kyselyn vastausaika päättyy syyskuun lopussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito