Päivö-myrskyn tuhot noin puoli miljoonaa kuutiota

Metsäkeskus arvioi Päivö-myrskyn tuhonneen noin 0,5 miljoonaa kuutiota puuta Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Metsäkeskuksen arvion mukaan kesäkuun lopun myrskyt kaatoivat 0,43–0,5 miljoonaa kuutiometriä puuta. Tuhoutuneiden puiden arvoksi Metsäkeskus kertoo noin 17–20 miljoonaa euroa. Tuhot kohdistuivat pääasiassa Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savoon. Päivö-myrskyssä tuuli puhalsi puuskissa 22–27 metriä sekunnissa. Merkittäviä metsävahinkoja sattui paikoissa, jotka ovat alttiita länsituulille. Tämänhetkisten tietojen perusteella myrsky ei aiheuttanut laajoja yhtenäisiä tuhoalueita. Tuho on kohdistunut pääasiassa aukeiden alueiden laidoille, yksittäisiin puihin, säästöpuuryhmiin, siemenpuualueille sekä vastaharvennetuille kohteille, Metsäkeskuksesta kerrotaan.

Maanomistaja voi jättää yksittäiset kaatuneet puut metsään, sillä niistä syntyy vähitellen monimuotoisuuden kannalta tärkeää lahopuuta. Jos metsässä on myrskyissä vahingoittuneita kuusia yli kymmenen kuutiometriä hehtaaria kohden tai mäntyä yli 20 kuutiometriä hehtaaria kohden, velvoittaa metsätuholaki poistamaan tämän määrän ylittävän osuuden kaatuneista puista metsästä. Hyönteistuhoriskejä on erityisen tärkeä ehkäistä kuusikoissa, joita kirjanpainajakuoriaiset vaivaavat jo ennestään, Metsäkeskuksesta huomautetaan.

Myrskypuiden korjuu kannattaa jättää ammattilaisen tehtäväksi. Myös tarpeetonta liikkumista myrskytuhoalueella on vältettävä, muistuttaa Metsäkeskus.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito