Pohjanmaalla valtion metsien luontokohteita kartoitetaan verkkokyselyn avulla

Luonnossa liikkujien ehdotukset tarkistetaan ja viedään paikkatietojärjestelmään, Metsähallituksesta kerrotaan.

Metsähallitus päivittää Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alue-ekologista suunnitelmaa. Sitä varten alueen valtion mailta etsitään arvokkaita luontokohteita. Apuna käytetään karttapohjaista verkkokyselyä, jonka avulla kyselyyn vastaaja voi merkitä kartalle, missä hänen tuntema arvokohde sijaitsee. Vastauksia toivotaan valtion maiden vesillä ja metsissä liikkuvilta.

”Tarkistamme ehdotukset, viemme ne paikkatietojärjestelmäämme ja täydennämme valtion maiden arvokkaiden luontokohteiden verkostoa”, kertoo kehittämisasiantuntija Heikki Juntunen Metsähallituksesta.

Kysely on avoinna toukokuun loppuun saakka. Aiemmin vastaavalla kyselyllä saatiin Etelä-Suomesta noin 1 000 uutta luontokohde-ehdotusta ja Lapista noin 1 300.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat