Professori Hantula: Avohakkuukielto lisäisi juurikääpää

Luonnonvarakeskus tutkii kuusenjuurikäävälle kestävyyttä tuottavaa geeniä.

Avohakkuiden lopettaminen valtion metsissä lisäisi juurikääpää, kirjoittaa Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäpatologian professori Jarkko Hantula puheenvuorossaan Uudessa Suomessa. Näin siksi, että eri-ikäiskasvatuksessa valtapuiston alle kehittyvät kuusentaimet ovat erityisen alttiita juurikäävän leviämiselle.

”Siten pidemmällä aikavälillä valtion metsistä kerättävä puu tulee sisältämään entistä enemmän tyvilahoista tukkia”, Hantula kirjoittaa.

Luonnonsuojelujärjestöt keräävät parhaillaan nimiä kansalaisaloitteeseen, jossa esitetään avohakkuiden lopettamista valtion metsissä ja siirtymistä eri-ikäiskasvatukseen.

Lukessa on tällä viikolla aloitettu tutkimus, jossa kartoitetaan kuusenjuurikäävälle kestävyyttä tuottavan geenin esiintymistä kuusen jalostuspopulaatiossa. Tutkimuksen hyöty ulottuu Hantulan mukaan kuitenkin vain metsiin, jotka uudistetaan istuttamalla tai viljelemällä.

”Mikäli aloite todella johtaa tulokseen, eivät myöskään nyt alkavan tutkimuksen tulokset tule hyödynnetyksi valtion mailla.”

Hantulan mielestä kansalaisaloitteen allekirjoittajien ja päätöksen lopulta tekevien kansanedustajien olisi tiedostettava aloitteen hyväksymisen seuraukset.

”Kieltämättä mukavien jatkuvapeitteisten metsien myötä saisimme päätöksen kylkiäisinä myös lahon puun lisääntymisen, puuntuotannon vähenemisen ja (edellisiin liittyen) metsiemme pitkän aikavälin hiilinielun supistumisen”, hän kirjoittaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito