Puuta paloi energiaksi taas ennätysmäärä

Uusiutuvien energianlähteiden käyttö jatkoi viime vuonna kasvu-uralla, fossiilisten käyttö väheni.

Puupolttoaineiden kulutus kasvoi viime vuonna jo neljättä vuotta peräkkäin ja uuteen ennätykseen, kertoo Tilastokeskus. Eniten kasvoi puupolttoaineiden käyttö teollisuudessa ja energiantuotannossa, kolme prosenttia.

Puupolttoaineet olivat myös 28 prosentin osuudellaan Suomen käytetyin energialähde. Kaiken kaikkiaan uusiutuvien energianlähteiden käyttö kasvoi prosentin ja niillä katettiin 37 prosenttia energian kokonaiskulutuksesta.

Sen sijaan fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttö laski kuusi prosenttia edellisvuodesta. Hiilen kulutus laski peräti 21 prosenttia, sen sijaan öljyä kului edellisen vuoden tapaan.

Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen osuus energian kokonaiskulutuksesta oli kaiken kaikkiaan 38 prosenttia, mikä sekin oli kaksi prosenttiyksikköä edellisvuotta vähemmän.

Kokonaisuudessaan energiankäyttö laski viime vuonna kaksi prosenttia. Suurinta lasku oli teollisuudessa, kolme prosenttia. Teollisuuden osuus koko energiankulutuksesta oli 45 prosenttia.

Rakennusten lämmitysenergian kulutus laski prosentin edellisestä vuodesta, ja sen osuus energian loppukäytöstä oli 26 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa