Metsävähennys menee helposti metsäkiinteistöjen hintoihin, Suomen Sijoitusmetsien perustajayrittäjä Mika Venho arvioi Karon Grilli -ohjelmassa. Vielä on kuitenkin vaikea sanoa, miten paljon se hinnoissa näkyy.
Viime vuonna metsämaan keskihinta nousi liki seitsemän prosenttia.
”Metsävähennyksen vaikutusta on vaikea eristää puun hintatason muutoksista”, Venho toteaa.
Metsävähennyspohjan ja vuotuisen metsävähennyksen enimmäismääriä korotettiin vuoden vaihteessa 60 prosentista 75 prosenttiin. Korotuksen saavat käyttöönsä kaikki, jotka ovat ostaneet tilansa vuodesta 1993 lähtien.
Venhon mukaan yksi muutoksen tavoite on lisätä puuntarjontaa.
”Jos se toimisi näin, se olisi joltakin pois. Jos puun tarjonta lisääntyisi, pitäisi puun hintojen laskea. Suurimmalla osalla metsänomistajista ei kuitenkaan ole metsävähennystä käytössään.”
Vuonna 2023 metsävähennystä vaati 23 000 metsänomistajaa.
Puuta tarjolla joka tapauksessa
Venho muistuttaa, että kun metsätilaa ostetaan, jonkinlaista painetta hakkuutuloille on. Niinpä puuta tulisi joka tapauksessa tarjolle.
”Kun tila ostetaan, on suhtautuminen puukauppoihin toinen kuin jos tila peritään”, Venho huomauttaa.
Hän arvioi, että metsävähennyksen korotuksella ei kovin suurta merkitystä ole. Joitakin se saattaa toki innostaa kaupoille.
”Niille, jotka ovat ostaneet metsää ja tottuneet metsävähennystä käyttämään, tämä on varmasti sysäys ostaa lisää. Jos heillä on vanhat vähennykset jo loppuneet, he saavat nyt olemassa oleville tiloille 15 prosenttia lisää metsävähennyspohjaa.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään