Suomen Sijoitusmetsät: Metsätilojen maltillinen hinnannousu jatkuu

”Aina kallista ja seuraavana vuonna vielä kalliimpaa.”

Suomen Sijoitusmetsät Oy:n toimitusjohtaja Mika Venho uskoo, että metsätilojen maltillinen hinnannousu jatkuu.

”Vuodenvaihteessa toteutettu metsävähennyksen nosto todennäköisesti lisää ostointoa erityisesti niiden sijoittajien keskuudessa, jotka olivat jo käyttäneet metsävähennyksensä. Välittömiä hakkuumahdollisuuksia tarjoavissa kohteissa metsävähennys on nopeimmin hyödynnettävissä.”

Talvikuukaudet ovat tilakaupassa perinteisesti hiljaisempia ja seuraavan kerran markkinaa testataan laajemmin kevään loppupuolella.

Viime vuoden lopun kauppatiedot eivät ole vielä joulukuun osalta täydentyneet Maanmittauslaitoksen kauppahintarekisteriin, mutta yli kymmenen hehtaarin metsätilojen kauppamäärä on nousemassa noin 2 100 kappaleeseen ja noin 60 000 hehtaariin.

”Kauppamäärien perusteella vuosi 2025 oli ennätyksellisen vilkas, vaikka pinta-alalla mitattuna vuonna 2020 käytiin enemmän kauppaa.”

Nousuvauhti tasaantui vuoden lopulla

Suomen Sijoitusmetsät tallentaa tietokantaansa kaikkien myyntiin tulleiden yli kymmenen hehtaarin metsäkiinteistöjen tiedot ja toteutuneet kauppahinnat, ja laskee niistä markkinanhintaindeksin.

Markkinahintaindeksi perustuu tällä hetkellä noin 1 400 edustavaan kauppaan, joissa ei ole metsätalouden ulkopuolisia arvoja. Tarjonnan rakenteellisista muutoksista puhdistetun markkinahintaindeksin vuosimuutos oli joulukuussa 7,5 prosenttia, kun vuotta aiemmin muutos oli 1,5 prosenttia.

”Aivan vuoden lopussa tehdään merkittävä määrä kauppoja, jotka vaikuttavat vielä lopulliseen vuoden 2025 lukuun.”

Vaikka kantohinnat laskivat vuoden toisella puoliskolla, jäi laskun vaikutus metsäkiinteistöjen hintatasoon pieneksi. Metsätilojen hintatason nousuvauhti kuitenkin hidastui viimeisellä neljänneksellä.

”Metsä on aina ollut kallista ja seuraavana vuonna vielä kalliimpaa. On kohtuullisen turvallista sanoa, että metsämaan hintataso tulee nousemaan”, Venho sanoo.

”Kun hinta viimeksi laski, niin taustalla oli vuoden 2007 hinnannousu, joka puolestaan oli seurausta kantohintojen hintapiikistä.”

Joensuusta toimiva Suomen Sijoitusmetsät on henkilöstönsä omistama yritys, joka tarjoaa metsäkiinteistöjen välitystä, hankintaa ja hallinnointia asiakkaiden lukuun. Merkittäviä yksityisiä metsänomistaja-asiakkaita on esimerkiksi Laakkosen suku.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut