Uutinen Tilaajille IPCC vaatii lisää päästövähennyksiä, uhkana kolmen asteen lämpeneminen IPPC:n raportin mukaan kasvihuonepäästöt olivat viime vuosikymmenellä korkeammat kuin koskaan aiemmin.
Uutinen Tilaajille Luontojärjestöjen vapaaehtoiset listasivat uusia suojelukohteita Runsaalla kahdellakymmenellä Luonnonmetsä-työryhmän raportin kohteista on Metsähallituksen hakkuusuunnitelmia.
Uutinen Tilaajille Metsähallituksen hallitusta uudistettiin reippaasti Uuden hallituksen puheenjohtajana toimii Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari.
Uutinen Tilaajille EU:n ennallistamisaloitteen vaikutuksia selvitetty – Suomessa ennallistettava ehkä jopa 1,2 miljoonaa hehtaaria Sekä ennallistettavaan pinta-alaan että ennallistamisen kustannuksiin sisältyy vielä huomattavia epävarmuuksia.
Uutinen Tilaajille Kansainvälistä metsäpäivää vietetään lastentarhoissa kylvöpuuhissa Metsäyhdistyksen Minun puuni -hankkeeseen osallistuu tänä keväänä 20 000 lasta.
Uutinen Tilaajille Valkohäntäpeurojen määrä kääntyi laskuun, kanta kutistui liki 10 prosenttia Luken mukaan Suomessa oli kuluneena talvena noin 109 000 valkohäntäpeuraa.
Uutinen Tilaajille Hakkuut kutistuivat, metsämaan nielu kasvoi Metsämaan nettonielu kasvoi liki 28 miljoonaan hiilidioksidiekvivalenttitonniin vuonna 2020, Luonnonvarakeskus kertoo.
Uutinen Tilaajille Selvitys: Mitkä ovat luonnon monimuotoisuuden talousvaikutukset? Lähtökohtana on ajatus, että luontoa tulisi ajatella yhtenä pääoman muotona taloudellisen ja sosiaalisen pääoman rinnalla.
Uutinen Tilaajille Tänään puhutaan luonnosta – Luontodialogipäivänä lähes 130 keskustelua ympäri maata Päivän tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, mitä kaikkea luonto merkitsee eri ihmisille ja organisaatioille.
Uutinen Tilaajille Ilvesjahti päättyi, saaliiksi jäi 306 yksilöä Luminen talvi loi hyvät olosuhteet metsästykselle.