Uutinen Tilaajille Jatkuva kasvatus kiinnostaa Innokkaimmin uusia metsänkäyttötapoja ovat kokeilleet alle 45-vuotiaat metsänomistajat, MTK:n kysely kertoo.
Uutinen Tilaajille Metsäkeskus uudistaa tiedonsiirtopalvelunsa Uudistuksessa otetaan käyttöön kansallinen Suomi.fi-palveluväylä, johon Metsäkeskuksen nykyistä tiedonsiirtopalvelua käyttävien toimijoiden tulee liittyä.
Uutinen Tilaajille Uudet tilavuusmallit työn alle Uudet mallit ovat tarpeen, sillä puiden runkomuoto on metsänhoidon kehittyessä muuttunut.
Uutinen Tilaajille UPM tutkii puuperäisiä biokemikaaleja Toimitusjohtaja Jussi Pesosen mukaan Suomessa kasvaa maailman parhaiten hoidetut metsät.
Uutinen Tilaajille Hyvä metsänhoito tarpeen muuttuvaan ilmastoon varauduttaessa Luken mukaan sopeutumisen kannalta olennaista on myös korjuuedellytyksistä huolehtiminen sekä kansainvälisen taimikaupan lopettaminen.
Uutinen Tilaajille Julkilausuma tulossa: Puunkäytön lisääminen ilmastouhka Nimeämättömien tutkijoiden myöhemmin julkaistava julkilausuma haluaa ”oikaista vallalla olevia väärinkäsityksiä”.
Uutinen Tilaajille Luke: Puuta lisää kestävästi ja kannattavasti Ilmastolle ratkaisevaa on, miten paljon puulla korvataan uusiutumattomia raaka-aineita ja miten kauan siitä valmistetut tuotteet sitovat hiiltä.
Uutinen Tilaajille Mhy Kalanti ja Uusikaupunki sulautuu Lounametsään Yhdistymistä perustellaan Kalannin ja Uudenkaupungin metsänhoitoyhdistyksen toiminnan tappiollisuudella.
Uutinen Tilaajille Selvitys: Siirtymistä ammattikorkeakoulusta yliopistoon sujuvoitettava Metsäalan yliopisto- ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä tulisi lisätä, Työtehoseuran tuoreessa selvityksessä ehdotetaan.
Uutinen Tilaajille Itäisen Suomen PEFC-sertifikaateille jatkoa PEFC-sertifikaatti osoittaa, että metsiä hoidetaan kestävästi ja suomalaisten ympäristötavoitteiden mukaisesti.