Traficom: Hirvionnettomuuksien riskiä voi pienentää omalla ajotavalla

Eniten hirvionnettomuuksia sattuu syyskuusta joulukuuhun yltävällä jaksolla.

Suomessa tapahtui viime vuonna runsaat 2 000 hirvionnettomuutta, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista kerrotaan. Onnettomuuksia sattuu ympäri vuoden, mutta eniten syyskuusta joulukuuhun yltävällä jaksolla, jolloin kiima-aika, metsästys ja hirvien muutto talvilaitumille ovat saaneet eläimet liikkeelle.

Tyypillisesti onnettomuudet sattuvat kello 16 ja puolen yön välisenä aikana. Kuolemaan johtaneita hirvionnettomuuksia on viime vuosina tapahtunut 1–3 kappaletta vuodessa.

”Jokainen kuljettaja voi itse pienentää riskiä omalla ajokäyttäytymisellään – olemalla tarkkaavaisena erityisesti aamu- ja iltahämärässä sekä pudottamalla ajonopeutta erityisesti hirvivaara-alueilla”, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen kertoo.

Kolareita voidaan vähentää myös metsästyksellä. Lokakuun toisena lauantaina alkavalla metsästyskaudella on käytössä 47 691 hirven pyyntilupaa.

”Jahdeissa hirviä ajetaan tieltä poispäin, mutta hirvi tai sen perässä koira saattaa juosta myös tielle. Hirvijahdista varoitetaankin tienvarteen pystytetyillä tilapäisillä merkeillä, jotka huomattuaan tulee nopeutta hidastaa ja olla erityisen valpas”, muistuttaa Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset