Kuopio lupailee jatkoa Finnpulpin tontin vuokra-aikaan

Tehdashankkeen valmistelua on jatkettu, vaikka ympäristölupa evättiinkin.

Kuopion kaupunki on esittämässä Finnpulpille aikanaan vuokratun tontin vuokralle jatkoa. Kuopion Sorsasalossa sijaitsevan tontin vuokra-ajan jatkoesitys ollaan tuomassa kaupunkirakennelautakunnan käsittelyyn lokakuun alussa ja myöhemmin kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Korkein hallinto-oikeus eväsi Finnpulpin ympäristöluvan viime joulukuussa. Finnpulpin taustavoimat ovat silti jatkaneet hankkeen valmistelua kevään ja kesän aikana. Kuopio on pysynyt ykkösvaihtoehtona maailman suurimmaksi sanotun havusellutehtaan sijoituspaikaksi.

Savossa jaksetaan yhä uskoa hankkeeseen, mutta hankkeen toteuttaminen edellyttäisi uutta ympäristölupaa. Sen saamiseksi kaavaillun tehtaan vesistöpäästöjä pitäisi kyetä suitsimaan entisestään.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat