Tricoa Riistakeskukselta vasta syyskuun lopussa, hinta nousee

Metsänomistajat voivat ostaa Tricoa Riistakeskuksesta alennettuun hintaan.

Tricon vaikutus perustuu lampaan rasvaan, minkä vuoksi taimet eivät maistu hirville. (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Tricon vaikutus perustuu lampaan rasvaan, minkä vuoksi taimet eivät maistu hirville. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Moni metsänomistaja on hankkinut oman alueensa Riistakeskuksesta Trico-hirvikarkotetta taimikoiden suojaamista varten. Tällä hetkellä Tricoa ei ole kuitenkaan Riistakeskuksista saatavissa.

”Toimituksissa on ollut viivettä ja näillä näkymin saamme Tricoa viikolla 38. Alueelliset Riistakeskukset ottavat tilauksia vastaan kuitenkin koko ajan”, kertoo riistasuunnittelija Teemu Lamberg Keski-Suomen Riistakeskuksesta.

Metsänomistaja voi ostaa Tricoa Riistakeskuksesta alennettuun hintaan, sillä osa aineen kustannuksista katetaan hirvieläinten kaatolupamaksuista kertyvin varoin. Kymmenen litran pönttö Tricoa on aiemmin maksanut 50 euroa, mutta tänä syksynä hinta nousee Lambergin mukaan 55 euroon.

Tricoa myydään myös maatalouskaupoissa, mutta niissä hinta on yleensä yli kaksinkertainen verrattuna Riistakeskuksen tuettuun hintaan.

Trico-käsittely on ainoita toimivaksi havaittuja suojausmenetelmiä hirvieläinten aiheuttamia taimikkotuhoja vastaan. Taimet pitää käsitellä syksyllä kuivalla säällä lämpötilojen ollessa vielä nollan asteen yläpuolella.

Metsänhoito Metsänhoito