Tulipalo tuhosi lämpöpuuvalmistajan rimoituslaitoksen Kaskisissa

Lunawood kertoi lokakuussa investoivansa uusiin uuneihin Kaskisten ja Iisalmen tehtaillaan.

Lämpöpuuta valmistavan Lunawoodin Kaskisten tehtaalla syttyi torstai-iltana tulipalo. Palo saatiin kuitenkin sammutettua ja rajattua yhteen rakennukseen. Tulipalossa ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Palaneessa rakennuksessa sijaitsee tehtaan rimoituslaitos. Se tuhoutui palossa täysin.

”Lämpökäsittelytuotantoa pyritään jatkamaan ilman välittömiä vaikutuksia liiketoimintaan, ” kommentoi Lunawoodin toimitusjohtaja Arto Halonen.

Lunawoodilla on Kaskisten lisäksi tuotantolaitoksia myös Joensuussa ja Iisalmessa. Iisalmessa sattui tulipalo syyskuussa.

Uusia uuneja Kaskisiin ja Iisalmeen

Yhtiö kertoi lokakuussa uusista, noin kuuden miljoonan euron investoinneista. Kaskisten tehtaalle rakennetaan uusi lämpökäsittelyuuni, jonka seurauksena tehtaan tuotantokapasiteetti nousee 35 prosenttia. Tällä hetkellä Kaskisten vuosikapasiteetti on 50 000 kuutiota. Uusi uuni otetaan käyttöön ensi vuoden maaliskuussa.

Lisäksi Iisalmen tehtaalla syyskuun palossa vahingoittuneista uuneista toinen korjataan ja toinen uusitaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat