Neuvottelutulos jätti toivomisen varaa

Ministeri Tiilikainen, MTK ja Metsäteollisuus ry pettyivät ympäristöministerien ratkaisuun metsien hiilinielulaskennasta.

Sekä MTK että Metsäteollisuus ovat tyytymättömiä ympäristöministerien viime viikolla sorvaamaan ratkaisuun hiilinielujen laskennasta. Myös asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen oli pettynyt.

”Neuvottelutulos jättää paljon toivomisen varaa. Suomen esiin nostamia erityiskysymyksiä otettiin huomioon, muttei riittävästi”, Tiilikainen totesi.

Nyt sovitussa ratkaisussa laskennan pohjana on kunkin jäsenmaan asettama vertailutaso vuosille 2021–2030. Vertailutaso pohjautuu metsänhoidon käytäntöihin ja intensiteettiin kaudella 2000–2009. Lisäksi sovittiin joustoista, joiden avulla jäsenvaltiot voivat lisätä hakkuita vertailutasoon nähden ilman laskennallista taakkaa.

Suomen joustot nousivat lopulta 54 miljoonaan hiilidioksiditonniin. Se ei kuitenkaan riitä.

”Arviomme on, ettei sovittu jousto riittäisi kattamaan suunniteltua puunkäytön lisäystä. Kasvava puunkäyttö perustuu Suomessa kestävän metsätalouden tarpeisiin. Tarvitsemme metsiämme myös siirtymisessä fossiilitaloudesta laajempaan uusiutuvien raaka-aineiden käyttöön”, Tiilikainen arvioi.

Vaikuttamista jatkettava

Nieluratkaisu voi poikia Suomelle laskennallisia päästöjä siitä huolimatta, että todellisuudessa metsävarat kasvavat ja toimivat täällä ilmastoa viilentävinä hiilinieluina, Metsäteollisuus moittii. Järjestön mielestä Euroopan parlamentin taannoinen linjaus oli ministerien yhteisnäkemystä parempi.

MTK puolestaan korostaa, että pohjimmiltaan kyse siitä, voidaanko kestävän metsätalouden mukaista metsien käyttöä lisätä ilman, että siitä tulisi Suomelle lisäkustannuksia.

”Yhtään biotalouden investointia ei kannata jättää toteuttamatta tämän ensi vuosikymmenen loppupuolelle ennakoidun mahdollisen sanktion takia. Biotalouden investointien kauttahan valtiolle syntyisi maksukykyä huolehtia laskentatekniikasta johtuvista ilmastopoliittisista velvoitteistaan”, MTK:n energia-asiantuntija Anssi Kainulainen huomautti.

Järjestöt muistuttavat, että Suomen on syytä jatkaa aktiivista vaikuttamista, jotta saadaan tasapainoinen tulos. Asian käsittely jatkuu kolmikantaneuvotteluilla EU-parlamentin, komission ja jäsenmaiden välillä jo ensi viikolla. Lopullisia päätöksiä saataneen ensi vuoden alussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat