Tutkimus: Myrskyt eivät juuri voimistu, mutta tuulten suunnissa muutoksia

Ilmatieteenlaitoksen mukaan syysmyrskyt puhaltavat jatkossa useammin lännestä.

Ilmastonmuutoksen ennakoidaan kohottavan Suomen keskilämpötilaa useilla asteilla tämän vuosisadan aikana ja lisäävän sademääriä varsinkin talvella. Sen sijaan tuulten ja myrskyjen voimakkuudet eivät juuri muutu, Ilmatieteenlaitoksen tuore tutkimus kertoo.

”Suomessa tuulet voimistuisivat tämän vuosisadan loppuun mennessä syksyllä muutaman prosentin verran, kun taas muina vuodenaikoina muutokset ovat lähellä nollaa”, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Ruosteenoja.

Ilmastonmuutoksella näyttääkin olevan suurempi vaikutus tuulten suuntiin kuin voimakkuuteen.

”Meillä Suomessa syksyn myrskyt puhaltavat tulevaisuudessa entistäkin useammin lännen ja lounaan suunnalta. Samalla idästä päin tuivertavat kovat tuulet käyvät harvinaisemmiksi. Etelä-Euroopassa vastaavasti harvinaistuvat kovat länsituulet”, Ruosteenoja sanoo.

Vaikutuksia metsiin

Tuulten suunnanmuutokset vaikuttavat muun muassa metsiin. Tuoreen hakkuuaukean reunoilla puut ovat herkkiä kaatumaan, joten lännenpuoleisten kovien tuulien yleistyminen saattaa erityisesti aukean itäreunan puuston vaaraan.

Lisäksi mereltä rantaa kohti puhaltava tuuli voi nostaa veden pintaa ja aiheuttaa ranta-alueella tulvia. Rakennetuilla alueilla sateet kastelevat entistä useammin talojen lännen- ja etelänpuoleisia seiniä, mikä voi lisätä kosteusvaurioita.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Euroopan ja Pohjois-Atlantin alueen tuuli-ilmaston odotettavissa olevia muutoksia 21 ilmastonmuutosmallin tulosten perusteella. Tutkittavina olivat niin tuulien keskimääräiset nopeudet, kovimmat tuulet kuin erisuuntaisten tuulien yleisyydet.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut