Vakuutusyhtiö kannustaa pohtimaan halkopinon paikkaa – ”Ihanteellista säilyttää lukkojen takana”

Jos polttopuiden säilytyspaikka on vaikuttanut palon syttymiseen, se voi vaikuttaa korvauksiin.

Halkopinon paikkaa mökillä kannattaa miettiä, vakuutusyhtiö If neuvoo. Vaikka polttopuuvarkaudet ovat yhtiön tilastojen mukaan harvinaisia, viedään mökeiltä vuosittain klapejakin.

”Ihanteellista on tietysti pitää polttopuut lukkojen takana. Joka tapauksessa If suosittelee säilyttämään polttopuut vakuutuspaikassa eli kodin tai mökin läheisyydessä. Ei esimerkiksi niin, että niitä haetaan pidemmältä metsänreunasta”, sanoo Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä.

If on maksanut polttopuuvarkauksista korvauksia koti- tai mökkivakuutuksesta. Polttopuiden vakuuttamisesta kysellään säännöllisesti, mutta mitään piikkiä ei tänä vuonna Suomessa ole sen suhteen nähty. Sen sijaan Tanskassa yhteydenotot ovat tänä vuonna lisääntyneet.

Yhtiö muistuttaa, ettei polttopuita tulisi säilyttää esimerkiksi ullakolla, kellarissa tai rakennuksen alla. Ei myöskään autotallissa tai tiloissa, joissa ajoneuvoja ladataan.

”Jos polttopuun säilyttämisellä on vaikutusta palon syttymiseen tai leviämiseen, sillä voi olla vaikutusta korvauksen määrään. Nämä arvioidaan aina tapauskohtaisesti”, Ruokoselkä kertoo.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut