Valitukset nurin, hallinto-oikeus vahvisti Metsä Groupin Kemin tehtaan ympäristöluvan

Uusi tehdas tulee alittamaan nykyisen Kemin tehtaan ympäristöluvan päästörajat, yhtiöstä kerrotaan.

Vaasan hallinto-oikeus on päättänyt pitää voimassa Metsä Groupin uudelle Kemin tehtaalle myönnetyn ympäristölupakokonaisuuden. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto myönsi ympäristö- ja vesitalousluvat jo vuoden 2020 lopulla, mutta niistä valitettiin. Nyt tehdystä hallinto-oikeuden päätöksestä voi hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

”Kemin biotuotetehtaan suunnittelun lähtökohtana on korkea ympäristö-, materiaali- ja energiatehokkuus. Uusi biotuotetehdas tulee alittamaan Kemin nykyisen sellutehtaan voimassa olevan ympäristöluvan päästörajat”, kertoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen.

Biotuotetehdasinvestoinnin suuruus on 1,85 miljardia euroa. Uuden biotuotetehtaan tuotannon on määrä käynnistyä vuoden 2023 kolmannella vuosineljänneksellä. Tehdas tulee valmistamaan vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua ja lisäksi muita biotuotteita.

Uusi tehdas käyttää puuta 7,6 miljoonaa kuutiota vuodessa. Se on 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän kuin Kemin nykyinen sellutehdas.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat