Valtion maille tiukka aikaraja hirvisaaliista ilmoittamiseen

Jokaisesta kaadosta on ilmoitettava kolmen vuorokauden kuluessa.

Metsähallituksen alueluvalla metsästävien hirviseurueiden on jatkossa tehtävä ilmoitus jokaisesta kaadosta kolmen vuorokauden sisällä. Kaadoista voi ilmoittaa Oma riista -palvelussa. Jos ilmoitusta ei pystytä tekemään määräajassa, tehdään se ensin erätarkastajalle.

Päätös koskee yli tuhatta hirviseuruetta, yhteensä yli 25 000 metsästäjää. Saalisilmoituksen tekemättä jättäminen voi johtaa metsästysluvan peruuttamiseen ja metsästyksen keskeyttämiseen.

Ilmoitusaikataulua tarkennettiin metsästäjien omasta toivomuksesta, Metsähallituksesta kerrotaan.

”Olemme saaneet runsaasti palautetta metsästäjiltä siitä, että kaadetut hirvet tulisi ilmoittaa nopeammin nyt, kun siihen on olemassa hyvä järjestelmä”, sanoo erävalvonnan ylitarkastaja Juha Ahonen Metsähallituksesta.

Asetusta tiukempi aikaraja

Metsähallituksen asettama aikaraja on tiukempi kuin metsästysasetuksessa. Sen mukaan saaliista on ilmoitettava seitsemän vuorokauden kuluessa pyyntiluvassa olevan hirvikiintiön täyttymisestä. Näin ilmoituksen tekeminen voi venyä tammikuulle.

Metsästäjien keskuudessa on epäilty, että kaikki seurueet eivät ilmoita asianmukaisesti kaadetuista hirvistä. Esimerkiksi alkusyksynä kaadettu hirvi on jätetty ilmoittamatta, minkä jälkeen hirviä on pyydetty yli sallitun kiintiön.

”Tällaisten niin sanottujen välistävetojen eli epäiltyjen rikosten selvittäminen on ollut vaikeaa, koska saaliiksi saatujen hirvien ilmoittaminen saalisrekisteriin voi tapahtua vasta tammikuun loppupuolella”, Juha Ahonen toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Blogit ja Kolumnit