Venäjän jättäminen ei kaatanut Ponssen tulosta

Voittoprosentti laski, mutta muut toiminnot tasoittivat myytyjen Venäjän-toimintojen jättämää aukkoa.

Ponssen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa viime vuoteen verrattuna 40 miljoonalla eurolla 196 miljoonaan euroon. Jatkuvista liiketoiminnoista on puhdistettu yhtiön kesäkuussa myymät Venäjän-toiminnot.

Jatkuvien liiketoimintojen liiketulos oli 12,9 miljoonaa euroa (viime vuonna 14,3). Liikevoittoprosentti jäi näin 6,6:een, kun se viime vuonna samaan aikaan oli 9,4.

Ponssen jatkuvien liiketoimintojen vuoden ensimmäisen puoliskon tulos oli 21,9 miljoonaa euroa 352 miljoonan euron liikevaihdolla. Näissä luvuissa ovat Venäjän-toiminnot mukana.

”Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana liiketoiminnoistamme nopeimmin kasvoivat huoltopalvelut ja teknologiayhtiömme Epec”, toimitusjohtaja Juho Nummela totesi tiedotteessa.

Ponsse päivitti eilen tulosohjaustaan kuluvalle vuodelle. Nyt yhtiö arvioi jatkuvien liiketoimintojen euromääräisen liiketuloksensa yltävän samalle tasolle kuin viime vuonna, kun huhtikuisessa arviossa yhtiö arvioi sen laskevan merkittävästi.

Yhtiön suhteellisen kannattavuuden yhtiö kuitenkin arvioi heikentyvän merkittävästi Venäjän liiketoiminnasta vetäytymisen, osien ja komponenttien saatavuushaasteiden ja voimakkaan inflaation johdosta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat