Metsänhoitoyhdistykset Keski-Savo ja Pohjois-Savo suunnittelevat yhdistymistä. Yhdistysten hallitukset ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen fuusiosta, valtuustot päättävät asiasta ensi viikolla (16.6.). Uuden yhdistyksen on määrä aloittaa ensi vuoden alussa.
Uuden yhdistyksen nimeksi tulee Metsänhoitoyhdistys Savo. Se on jäsenmäärältään kahdeksanneksi suurin yhdistys (6 800 jäsentä). Jäsenten metsäpinta-ala on runsaat 350 000 hehtaaria ja yhdistyksen alueen vuotuinen hakkuusuunnite 3,2 miljoonaa kuutiota.
Uuden yhdistyksen toimialue on Heinävesi, Joroinen, Leppävirta, Varkaus, Keitele, Kuopio (pois lukien Juankoski ja Nilsiä), Rautalampi, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi ja Vesanto.
Entistä vahvempaa edunvalvontaa
Fuusion tavoitteena on tarjota asiakkaille Suomen parasta puukaupan asiantuntijapalvelua ja vahvaa markkinaedunvalvontaa, yhdistyksistä kerrotaan. Metsänomistajille yhdistyminen tarkoittaa entistä vahvempaa kumppania.
Yhdistyminen ei vaadi metsänomistajalta toimenpiteitä.
Tänä vuonna yhdistymisaikeistaan ovat kertoneet myös Rokua-Paljakan ja Koillismaan metsänhoitoyhdistykset. Toukokuun alussa toimintansa aloitti Metsänhoitoyhdistys Länsi-Suomi.
Lue myös
Yle: Liito-orava-alueen hakkuusta iso lasku
Metsitystuki uudelleen käyttöön – tukea vain yksityisille maanomistajille
MTK: Luontopaneelin ehdotukset ovat ”merkittävä puuttuminen omaisuudensuojaan”
Rokua-Paljakan ja Koillismaan valtuustot siunasivat fuusion, Mhy Pohjois-Suomi aloittaa ensi vuoden alussa
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään