Yhteismetsien verotukseen muutoksia ensi vuonna, rahastojen mahdollisuutta metsävähennykseen rajoitetaan

Toisaalta yhteismetsän osakkaan hankintavelan korko muuttuu vähennyskelpoiseksi

Ensi vuosi tuo muutoksia yhteismetsien verotukseen, kun metsärahastojen mahdollisuutta hyödyntää metsävähennystä rajoitetaan vuoden alusta alkaen. Rajoitus koskee vuonna 2022 tai sen jälkeen hankittavia metsiä, ei aiemmin hankittuja, Verohallinnosta kerrotaan.

Jatkossa yhteismetsällä on oikeus metsävähennykseen vain, jos luonnolliset henkilöt tai kuolinpesät omistavat vähintään puolet osakaskunnan osuuksista.

Korko vähennyskelpoiseksi

Toinen muutos koskee yhteismetsän osakkaan hankintavelkaa. Yhteismetsäosuuden hankintaa varten otetun velan koron saa jatkossa vähentää verotuksessa verovuodesta 2021 alkaen. Jatkossa tämän velan korko on tulonhankkimisvelan korkoa, joka vähennetään pääomatuloista.

Myös aiemmin tähän tarkoitukseen otettujen velkojen korot ovat maksuvuodesta 2021 alkaen vähennyskelpoisia.

Kommentit (2)

  1. On tietysti epämukavaa, että ihmiset ostavat metsää rahastojen kautta, mutta silti en rajoittaisi niiden toimintaa.
    Yhteismetsän verotusta voisi laskea osakeyhtiöiden tasolle 20%:iin.

  2. Tämä voi tarkoittaa myös sitä, että metsärahastot muutetaan yhteismetsiksi. Silloin tämän lain tarkoitus suitsia metsätilojen hintoja vesittyy. Mm. Lähi-Tapiola on jo perustamassa yhteismetsää joka toimii rahaston tavoin.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut