Ympäristöministeri: ”Kello tikittää, ja lähivuodet ovat kriittisiä”

Glasgow’n ilmastokokouksen anti pitää 1,5 asteen tavoitteen saavutettavana, ympäristöministeri Krista Mikkonen arvioi.

Glasgow’n ilmastokokouksessa vahvistettiin sitoutumista Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin, ympäristöministeriöstä arvioidaan. Maita kehotetaan esimerkiksi päivittämään päästövähennystavoitteensa ja pitkän tähtäimen vähähiilisyyssuunnitelmansa jo ensi vuoden aikana.

”Päätös pitää 1,5 asteen tavoitteen yhä saavutettavissa. Kello tikittää, ja lähivuodet ovat kriittisiä. Siksi tarvitsemme jatkuvaa painetta ilmastotoimien parantamiseen nimenomaan 2020-luvulla”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

Kokouksessa maat sitoutuivat nopeuttamaan irtautumista hiilenpoltosta sekä luopumaan tehottomista fossiilituista. Lisäksi korostettiin luonnonsuojelun ja ekosysteemien ennallistamisen merkitystä.

”Hiilenpolton vähentäminen on nyt ensimmäistä kertaa mainittu YK-tekstissä. Se on tärkeä signaali, vaikka olisimme toivoneet vahvempaa kirjausta. Pidän merkittävänä myös luonnonsuojelun ja ennallistamisen korostamista. Ilmastokriisiä ja luontokriisiä ei voi ratkaista erillään”, ministeri Mikkonen toteaa.

Teknologian vientinäkymät paranevat

Glasgow’n kokouksen tulos ei takaa Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteutumista, Energiateollisuus ry:stä arvioidaan. Neuvottelut kuitenkin osoittivat, että tahto ratkaista lämpenemisen aiheuttamia ongelma on laaja.

Järjestön mukaan yhä useampien maiden sitoutuminen päästöjen vähentämiseen merkitsee Suomelle parantuvia vientinäkymiä, kun muut maat asettuvat asteittain samalle viivalle pyrkimyksissään vähentää päästöjä. Edelläkävijän etu on, että puhtaan teknologian vientimarkkinat kasvavat entisestään.

”Voimistuva tahtotila vähentää päästöjä on suomalaisten kannalta monella tapaa iloinen asia. Löysempi ilmastopolitiikka ei jatkossa toimi enää kilpailuetuna. Tehtyjen päätösten myötä vauhdittuva fossiilisista polttoaineista luopuminen vähentää tulevaisuudessa myös hiilivuotoa, kunhan Kiinakin alkaa toden teolla vähentää kivihiilen käyttöä”, toteaa Energiateollisuus ry:n ilmastopoliittinen asiantuntija Petteri Haveri.

Lisätty Energiateollisuuden kommentit (15.11. klo 11.25)

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut