6 kysymystä suometsien uudistamisesta

Turvemaiden uudistajan haasteita ovat kasvupaikan tunnistaminen sekä mahdollisten ravinnehäiriöiden ennakointi. Myös hakkuiden vesistövaikutusten torjuminen on vaikeampaa kuin kivennäismailla.

Suometsän uudistusalat on kunnostusojitettava, jos pohjaveden pinta päätehakkuun jälkeen kohoaa. (Kuvaaja: Markku Saarinen)

1 Eroaako turvemaiden uudistaminen kivennäismaiden metsien uudistamisesta?

Turvemailla vesi- ja ravinnetalous on otettava korostetummin huomioon kuin kivennäismailla. Myös turpeen vaihtelevat ominaisuudet tuovat erityispiirteensä turvemaiden metsien uudistamiseen.

2 Onko suometsien uudistaminen vaikeampaa kuin kivennäismaiden metsien uudistaminen?

Suurin haaste turvemailla on kasvupaikan tunnistaminen ja siitä seuraava puulajin ja uudistamismenetelmän valinta. Kuusikko kuusikoksi ja männikkö männiköksi ei aina päde turvemailla.

3 Milloin mäntyvaltaiset turvemaan puustot kannattaa uudistaa kuusikoiksi?

Näin kannattaa menetellä niin sanotuilla kakkostyypin mustikkaturvekankailla. Ne ovat syntyneet, kun märkiä nevapintaisia viljavia rämeitä on ojitettu. Ensimmäinen puusukupolvi on männyn ja hieskoivun vallitsemaa, mutta ravinteisuudeltaan maat soveltuvat parhaiten kuusen kasvatukseen.

4 Entä milloin suometsän kuusikko kannattaa uudistaa männylle?

Osa korpirämeistä ja karuimmat korvet kehittyvät ojituksen jälkeen kuusivaltaisiksi. Ajan myötä kasvupaikka muuttuu puolukkaturvekankaaksi, jolla mänty on tuottoisin puulaji.

5 Onnistuuko kivennäismailta tuttu avohakkuu ja metsänviljely myös turvemailla?

Avohakkuita voidaan tehdä myös turvemailla. Istutusta ja kylvöä varten turvemaat kannattaa useimmiten mätästää. Samalla tehdään tarvittavat kuivatusojat, jos kuivatustilanne on huono ja pohjavesi nousee hakkuun jälkeen. Luontaista uudistamista varten riittää varovainen laikutus.

6 Miten voi välttää vesistöjen pilaantumista turvemaiden uudistamisessa?

Valtapuuston alle syntyneen alikasvoskuusikon hyödyntäminen voi olla hyvä ja edullinen vaihtoehto avohakkuulle. Tällöin valtapuusto korjataan päätehakkuussa varoen, jotta kuusialikasvos säästyy ja siitä saadaan kasvatuskelpoinen taimikko.

Kuusentaimikko on kasvatuskelpoinen mustikkaturvekankailla ja jopa kakkostyypin puolukkaturvekankailla. Puolukkaturvekankaille on ominaista, että mäntyjen lomassa kasvaa hieskoivuja. Kuuselle liian karut varputurvekankaat ovat mäntyvaltaisia.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 8/2016

Kommentit (2)

  1. Käytännön metsätaloudessa on jo esimerkkejä siitä, että turvemaita voidaan uudistaa luontaisesti ”uudelleen soistamalla”. Tämä tarkoittaa sitä, että turvekankaalle tehdään uudistushakkuu ja sen jälkeen ”ei mitään”. Hyvin kuivatetuille (ojat + haihdunta) turvekankaille muodostuu tavallisesti heikosti taimettuva raakahumuskerros. Uudelleen soistamisessa sen annetaan väistyä rahkasammalten hyväksi pohjaveden pintaa nostamalla. Mitään aktiivista nostamista ei tarvitse edes tehdä. Uudelleen soistuminen käynnistyy kun haihduttava puusto on hakattu pois ja korjuussa ojat ovat menneet tukkoon.

    Rahakasammalpinnat taimettuvat herkästi(?). Ojien perkaukseen ryhdytään siinä vaiheessa kun uudet taimet alkavat kärsiä liiasta vedestä ja osa ensimmäisenä itäneistä taimista jo kuolee. Aikanaan kun ojituksia tehtiin ensimmäistä kertaa, niin juuri tällaiset ”vaihtuvaa taimiainesta” sisältävät suot olivat niitä parhaita ojituskohteita. Taimikko oli niissä valmiina ja taimien kuoleminen liikaan veteen loppui kun ojat kaivettiin.

    Olisi mielenkiintoista tietää mitä tutkijat ovat tästä mieltä. Olisiko uudestaan soistamisesta ja vähitellen tehdystä ojien kaivuusta malliksi myös suometsien toisen puusukupolven kasvuun saattamiseen? Minkälaisilla pohjilla tämä voisi toimia? Ympäristön kannalta soistaminen saattaisi olla hyvinkin järkevää. Heti päätehakkuun jälkeen tehty ojien perkaus aiheuttaa vaikeasti hallittavia huuhtoumapäästöjä. Uudelleen soistamisella ja vähitellen tehdyllä ojien perkauksella/uudelleen avaamisella päästöt pysyisivät todennäköisesti paremmin hallinnassa? Vaihtuvan taimiaineksen synnyttäminen toki ottaa aikansa, täytynee varautua 5-10 vuoden odotukseen?

    Kustannussäästöt varsinkin istuttamiseen verrattuna olisivat myös mittavat varsinkin Väli- ja Pohjois-Suomen tuottopotentiaali huomioiden.

  2. En ole metsäntutkija, mutta sama näkemys kuin Petellä. Mustikkatyypin I ja sitä rehevämmät turvekankaat uudistetaan aktiivisesti. Mustikkatyypin II osalta pitää harkita. Suometsissä tyyppi II tarkoittaa sitä, että ennen ojitusta suolla ei juurikaan ole ollut puustoa. Sellaiset suot ovat usein paksuturpeisia ja viimeistään toiselle puusukupolvelle tulee yleensä pula ainakin kaliumista ja boorista. Mustikkatyyppi II:n turvekankaista monille tuhkalannoitus on välttämätön, jos aikoo kasvattaa kunnollisen uuden puusukupolven.

    Puolukkaturvekankailla ja sitä karummilla mailla Peten ohje on hyvä. Jätetään 30-50 alle tukkikokoista mäntyä siementämään uusi puusukupolvi. Tuulenkaatoja ei tarvitse kerätä, sillä siemenpuiden arvo on hyvin pieni.

    Siemenpuiden koko ensimmäisellä puusukupolvella ojituksen jälkeen ei kerro paljoakaan tulevien siementen kasvuun vaikuttavasta perimästä, laadusta huomattavasti enemmän. Usein ratkaisevinta on ollut puun koko ja sijanti ennen ojitusta.

    Pohjavesipinnan nousu hakkuun jälkeen lisää rahkasammaleiden määrää ja uudistaa metsän männylle luontaisesti. Aktiivisempi uudistaminen ei olisi taloudellisesti järkevää ja aiheuttaisi ainakin pieniä huuhtoumia vesistöihin.

Metsänhoito Metsänhoito