Finnmetko käyntiin ja entistä kansainvälisempänä

Raskaskonealan suurnäyttelyyn on tulossa edelliskertaa enemmän näytteilleasettajia.

Toimitusjohtaja Tapio Hirvikoski odottaa torstaina alkaneeseen Finnmetkoon enemmän kävijöitä kuin kaksi vuotta sitten. (Kuvaaja: Henry Moilanen)
Toimitusjohtaja Tapio Hirvikoski odottaa torstaina alkaneeseen Finnmetkoon enemmän kävijöitä kuin kaksi vuotta sitten. (Kuvaaja: Henry Moilanen)

Torstaina alkanut raskaskonealan suurnäyttely Finnmetko jatkuu Jämsässä lauantaihin asti. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi, tänä vuonna jo kahdettakymmenettä kertaa.

Näytteillä on niin isojen koneiden kuin pienempien laitteiden uutuuksia. Joitakin on ennakkoon jo esitelty, mutta monia julkistuksia tehdään vasta Finnmetkossa.

“Ne pitää tulla katsomaan paikan päälle”, sanoo Finnmetkon toimitusjohtaja Tapio Hirvikoski.

Sadanviidenkymmenen hehtaarin näyttelyalueella riittää nähtävää. Ohjelmassa on muun muassa koneiden työnäytöksiä, koeajoja ja metsäkoneenkuljettajien SM-kilpailu.

Näytteilleasettajia on viimekertaista enemmän. Vuoden 2022 tapahtumassa niitä oli 330, nyt odotettavissa on ainakin 340. Viime hetken ilmoittautumisia on Hirvikosken mukaan myös tavallisesti tullut vielä tapahtumapäivien lähestyessä.

“Tuntuma on, että kävijöitä tulee enemmän kuin viimeksi.”

Metsäkonevalmistajat ovat paikalla isoista pienimpiin, muun muassa John Deere, Komatsu, Ponsse, Nisula, Prosilva ja Sampo-Rosenlew. Pienemmistä yrityksistä näyttelypaikan ovat varanneet muun muassa Jarcarc, Kranman ja Alstor.

Koneiden lisäksi esillä on erilaisia lisälaitteita ja varusteita sekä alan järjestöjä ja palveluita.

Tänä vuonna tapahtuma tulee olemaan aikaisempaa kansainvälisempi – niin näytteilleasettajien kuin osallistujienkin osalta. Näytteilleasettajista valtaosa tulee Pohjoismaista ja Baltiasta, mutta myös esimerkiksi Kiinasta ja Kanadasta ollaan esillä. Kävijäryhmiä saapuu Etelä-Amerikasta ja Kaukoidästä asti.

Bioenergiabuumi näkyy

Hirvikoski arvioi, että tapahtuman ajankohtaisissa teemoissa korostuvat ainakin koneiden kuljettajaa avustavat järjestelmät sekä vastuullisuus koneiden energiankäytössä.

“Uskon myös bioenergian kasvaneen kysynnän näkyvän näyttelyssä”, Hirvikoski arvelee.

Finnmetkoa on päivitetty palautteen perusteella. Näyttelyaluetta on tiivistetty ja saapumisportit sijoitettu alueen kärkiin, mikä selkeyttää aiemmin rönsyillyttä kiertämistä. Myös pääsyliput on sähköistetty.

Hirvikoski suosittelee Finnmetkoa metsänomistajille. Tapahtumassa on heidän tarpeisiinsa sopivia tarvikkeita esillä ja myynnissä.

“Koneet, laitteet ja menetelmät kehittyvät koko ajan, ilman muuta kannattaa tulla katsomaan.”

Metsätyölaitteiston lisäksi tapahtuma kokoaa paikalle koneyrittäjiä, joihin metsänomistaja voi tutustua. Kenties oman metsän tuleviin töihin löytyy Finnmetkosta palveluntarjoaja.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat