”Ruotsalainen metsä ei ole koskaan ollut tärkeämpi.” Näin lukee isoilla kirjaimilla koko sivun ilmoituksessa, joka julkaistiin ruotsalaislehti Svenska Dagbladetissa viime lauantaina. Ilmoituksen takana on Skogsindustrierna eli Ruotsin metsäteollisuuden etujärjestö.
Ilmoitus on tarkoitettu evästeeksi Ruotsin seuraavalle hallitukselle ja eduskuntavaaliehdokkaille. Ruotsissa on eduskuntavaalit ensi viikon sunnuntaina 13. syyskuuta.

Ilmoituksessa muistutetaan, että maailmassa, jossa on käynnissä sekä energia- että ilmastokriisi, metsällä on suuri merkitys Ruotsin taloudelle. Se työllistää vuosittain noin 140 000 ihmistä ja tuottaa noin 180 miljardia kruunua vientituloja. Hiilidioksidia metsäelinkeino sitoo kaksi kertaa enemmän kuin mitä maan kokonaispäästöt ovat.
”Kannustamme seuraavaa hallitusta ja eduskuntavaaliehdokkaita tekemään pitkän aikavälin pelisääntöjä ja tehokasta politiikkaa, jotka mahdollistavat aktiivisen ja kestävän metsätalouden”, Skogsindustrierna linjaa ilmoituksessaan.
Mitenkä Suomessa?
Suomessa eduskuntavaalit ovat ensi keväänä. Suunnitteleeko Metsäteollisuus ry vastaavaa kampanjaa?
”Meillä vaalit ovat niin paljon kauempana, että konkreettisia suunnitelmia ei vielä ole. Toki pidämme tulevia vaaleja erittäin tärkeinä ja olemme varmasti monella tavalla mukana vaikuttamistyössä vaalienkin aikana”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki.
Miksi tulevat vaalit ovat erittäin tärkeät?
”Käynnissä on monia sellaisia merkittäviä hankkeita ja lainsäädäntöuudistuksia, jotka vaikuttavat suoraan suomalaiseen metsäteollisuuteen ja sen toimintaedellytyksiin – lähtien raaka-ainehuollosta ja logistiikan ja energian kilpailukyvystä. On keskeisen tärkeitä asioita, jotka eivät ole ihan helppoja”, Lehtomäki sanoo.
Tärkeitä asioita ovat hänen mukaansa kansallinen ennallistamissuunnitelma, erilaiset väyläverkon kehittämiskysymykset sekä energian ja päästökauppajärjestelmän kilpailukyky.
Entä miten Metsäteollisuus aikoo vaikuttaa poliitikkoihin? Lehtomäen mukaan muun muassa tapaamalla ihmisiä ja jakamalla tietoa.
”Varmasti olemme jollain tavalla mukana myös ehdokaskohtaisessa työssä. Vaalitalvena aiomme olla mukana myös alueilla, joilla metsäteollisuuden tuotantolaitokset sijaitsevat.”
Skogsindustrierna toteaa ilmoituksessaan, että ruotsalainen metsä ei ole koskaan ollut tärkeämpi. Miten tärkeä metsä on Suomessa?
”Metsäsektorin kansantaloudellinen rooli taitaa olla Suomessa vielä suurempi”, Lehtomäki sanoo.
Lue myös
Toimittajalta: UPM irtautuu vanerista – pienen on parempi ponnistaa omiltaan
Miten käy, jos hakkuu ei onnistu sikaruttorajoitusten takia?
Tuotantopäällikkö lähti, miten käy Joutsenon sellutehtaan?
Toimittajalta: Keikauttiko Hannes-myrsky Kuhmon itävaltalaisten syliin?
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään