Ladataan...
Hakkuu neljättä kertaa tilarajan väärälle puolelle – Näin metsäyhtiöt kommentoivat
Heikosti näkyvät rajapyykit, rajalinjan pusikoituminen, väärät karttamerkinnät, gps-laitteiden epätarkkuus, lumipeite – moni asia vaikuttaa siihen, miksi hakkuu joskus ulottuu naapurin puolelle.
Tilaajille
Selityksiä aina on, mutta kun on joutunut siirtämään naapurin leimikon rajan krepitystä vaikka aurausviitalla merkityt pyykit on vajaan 40 metrin päässä ja välissä esteetön näkemä, ei voi välttyä ajatukselta, että leimikkoa pyritään tietoisesti hiukan levittämään. Ongelmia suunnittelijoille selvästi tuovat myös siirtopyykit tielinjan tms. alta. Metsäalalla pitäisi olla enemmän maanmittauskoulutusta, että perusteet tilarajoista olisi tiedossa.
Raja kuuluisi molempien osapuolen pitää auki, se ei muille kuulu. Hämäläisellä vahentunutta tietoa. Uusien koneiden tarkkuus on ykkös sentti.
Vai ” pääsee ” maanomistaja , itse vahingon kärsijäkin kohteelle ! Yhtiöt vähättelevät virheiden( osa tarkoituksellisia kun kuskilla ns. piiskalisä annettu) määrää. Sitten on niitäkin jotka myyvät palstan suojeluun , mutta heti perään myyvät yhtiölle tuon saman palstan ! Korvaukset näissä mitättömiä. Miksi Yhtiöt valehtelevat että aina tiedetään mitä ja missä hakataan ? Toki ne voivat aina piiloutua loppupeleissä konekuskin selän taakse . . .
Kaikella tavaralla on kysyntää. Itsekin olen merkinnyt rajalinjoja aurauskepeillä. Mystisesti ne vain katoaa sieltä parin vuoden kuluessa. Joku varmaan luulee ”löytäneensä” hyvän aurauskepin, eikä lainkaan ihmettele, mitä ne tekee ja miten ne on joutuneet keskelle metsää…
On useamman vuoden kokemus noista leimikon nauhoituksista ja voin todeta että kukaan ei tahallaan nauhoitan väärin. Yleensä pyykkejä pyritään löytämään ja viime kädessä jos pyykkejä ei löydy tai raja-aukko ei ole aukaistu niin kartan perusteella raja joudutaan nauhaamaan. Yleensä vielä niin että turvallisesti leimikon puolelta. Siihen voi rivi puita jäädä pystyyn mutta mieluimmin niin kuin mennään oletetulle väärälle puolelle. Aurauskepit ovat hyviä pyykeillä ja linjapyykeillä. Ne auttaa paljon. Usein on niin että metsänomistajakaan ei tiedä tarkkaa rajaa. Jos raja on epäselvä niin joko naapurin kanssa sovitte rajan ja maamittari paikalle. Tietenkin kustannukset maksaa metsänomistaja.
Jutusta jäi harmittavasti puuttumaan tieto muunmuassa siitä oliko rajat merkattu ja oliko rajalinjat selkeät. Jos näin ei ollut niin hakkuu on melkein mahdoton koneenkuljettajan rajata tarkasti, varsinkin jos vieressä on oja missä rajan paikka yleisimmin on tällaisessa tapauksessa. Ja koneiden GPS tarkkuus todella on muutama metri ja kaikenlisäksi GPS laitteet sijaitsee peruskoneessa, mikä on vähintään muutaman metrin päässä rajasta. Myös itärajan toiselta puolelta tuleva häirintä sotkee signaalit helposti.
Ei kyllä sen enempää metsäyhtiöiden puunhankintaa kuin korjuuyrittäjän tiliä korjata muutamilla tai edes sadoilla väärältä puolelta hakatuilla rungoilla. Kukaan ei sitä tahallaan tee ja jos joku metsänomistaja kuvittelee että ykköspuut väärältä puolen kannattelee jonkun puunhankintaa niin on suuruuden hullu. Korjuuyrittäjät ja yhtiöt korjaavat kymmeniä tuhansia kuutioita vuodessa. Eli kyllä pitää kuvitella kuutioiden olevan tiukassa jos luulee jonkun tahallaan näin toimivan.
Täällä nyt firmojen miehet todistelevat asiaa, jota ei maastossa voi havaita. En ole kertaakaan omilla rajoillani törmännyt leimikon nauhoitukseen, joka on kokonaan ostoleimikon puolella. Miksi näin, on hyvä kysymys, jota tuossa artikkelissakin ruoditaan. Kenen etua haetaan? Kuten Jallajalla kirjoittaa, eihän firma siitä hyödy, kun maksettava ne on nekin puut, eikä sillä kyllä hankintamääriä olennaisesti nosteta.
Useita kertoja syy rajaepäselvyyksiin on ollut maanmittauslaitoksen virallisilla sivuilla olevat tilusrajat ja jopa pyykkien koordinaatit ovat virheelliset ja poikkeavat merkittävästikin erotustoimituksen toimitusasiakirjoista, jotka ainoana dokumenttina määrittävät omistusoikeuden. Miten tällainen harhauttava tieto virallisilla sivuilla on nykyaikana ylipäätään mahdollista. Itselleni tämä selvisi sattumalta, kun en löytänyt vanhaa kivipyykkiä ja keskustelin tutun maanmittausinsinöörin kanssa.
Sepä se – näistä asioista pitäisi saada lisää metsäalalle koulutukseen, että ongelmat kiinteistörajoissa olisivat selvillä ja ymmärrettäisiin niitä sitten tarpeen tullen selvitellä. Selvennys edelliseen, että maastomerkinnät (pyykit) ovat ”ainoat oikeat rajat”, sillä edellytyksellä että ne ovat alkuperäisessä paikassa. Sitten suojelualueissa ”oikeat” rajat on määritetty ko. alueen laissa.