Insinööri, metsänomistaja, blogisti

Metsälehden uusi blogisti Pentti Kurki ei halua ohjeistaa, vaan keskustella.

Metsänomistajan pitää tehdä paljon päätöksiä. Pentti Kurki sanoo tehneensä metsissään sekä oikeita että vääriä. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Metsälehden verkkosivujen uutena blogistina aloittava Pentti Kurki on harvinainen metsänomistaja. Vaikka metsää on huomattava määrä, sukuperintönä ei ole tullut sen enempää metsää kuin metsäosaamistakaan.

”Ensimmäiset tilat hankittiin mökin läheltä Pirkanmaalta 2000-luvun alussa. Nyt on 370 hehtaaria Pirkanmaalla ja Hämeessä.”

Kurki kertoo ostaneensa nuoria metsiä pitkäaikaiseksi sijoitukseksi. Metsään on pantu enimmäkseen muuta kuin metsän itsensä tuottamaa rahaa.

”Päätöksenteossani on pitkä aikajänne. En pyri optimoimaan taloutta lyhyellä, vaan pitkällä tähtäimellä.”

Insinööri ajattelee yhtälöillä

Puhtaalta pöydältä aloittamisessa on etunsa, sillä silloin osaa ihmetellä, kysyä ja hankkia tietoa.

Kurki on diplomi-insinööri ja työskennellyt koko työuransa tietotekniikan alalla. Tiedonnälässään hän hankki työn ohessa metsätalousinsinöörin koulutuksen. Kurki katsoo metsäasioita insinöörin logiikalla ja näkee mielessään päätöstilanteet monen tekijän yhtälöinä.

”Päätöksiä joutuu tekemään jatkuvasti ja paljon, ja jokainen päätös vaikuttaa hyvin pitkälle.”

Yhtälöissä talousnäkökulmalla on edelleen vahvin kerroin, mutta mukaan on tullut myös ilmastonäkökulmaa. Kurki ei näe hiilensidontaa, monimuotoisuutta ja metsänkasvatusta toistensa vihollisina.

”Metsänhoidossani ei ole yhtä ideologiaa, vaan käytän ennakkoluulottomasti erilaisia kasvatustapoja.”

Tilahinnat yritysmäisen metsätalouden jarru

Jos Pentti Kurki jotakin voisi muuttaa, niin hän edistäisi tilarakenteen kehittymistä, jotta yritysmäisestä metsätaloudesta olisi pääelinkeinoksi.

”Tilojen nykyhinnoilla se on mahdotonta. Järkevämpää olisi myydä kuin ostaa metsätiloja.”

Kurki on laskenut, että Etelä-Suomessa ostotilalle on vaikea saada edes kolmen prosentin tuottoa.

”En usko, että metsätilojen hinnat voivat enää nousta. Jos korkotaso nousee, niin korjausliike alaspäin voi olla nopea.”

Metsälehden blogistina Kurki ei halua ohjeistaa muita, vaan herättää keskustelua ja saada palautetta omille päätöksille.

”Olen tehnyt sekä oikeita että vääriä päätöksiä. Mielenkiinto tulee siitä, että metsänhoito ei ole tarkasti mitattavaa tiedettä ja luonto hoitaa asiat joskus eri tavalla kuin itse toivoo.”

Pentti Kurjen ensimmäistä blogikirjoitusta pääsee lukemaan täältä.

Julkaistu Metsälehdessä 22/2019

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut

Me

Kuvat