Iphonea tienaamassa

Istutusurakka toi viime kesän alussa kolme sukupolvea Kämäräisiä jämsäläiseen metsämaisemaan.

Josefiina Körkkö tuli istutustöihin isovanhempiensa palstalle. (Kuva: Sami Karppinen)

Syy siihen, miksi seitsemäntoistavuotiaan haukiputaalaisen Josefiina Körkön istutusputki tärähtelee jämsäläiseen kivennäismaahan kesäloman ensimmäisenä päivänä, löytyy reilun kahden vuoden takaa.

”Olimme porukalla Kanarialla lomailemassa, kun kuulin, että Jossu oli saanut isältään uuden Iphone-älypuhelimen poimittuaan vain kolme varttia mustaherukoita”, kertaa Josefiinan pappa Pentti Kämäräinen, 77.

Metsäpalstan omistaja, Josefiinan mummo, Paula Kämäräinen, 71, oli tuolloin suunnitellut antavansa reilun kahden hehtaarin avohakkuualan istutustyöt Päijänteen metsänhoitoyhdistyksen toteutettavaksi. Pappa päätti muuttaa suunnitelmia.

”Ajatuksenani oli, että istutusurakka opettaa nuorelle rahan arvostusta. Rahaa ei tule automaattisesti seinästä potkaisemalla”, Kämäräinen sanoo.

Kuusentaimia istuttaessa työn arvo on periaatteessa helppo laskea. Työsuhteiselle metsurille työstä maksettaisiin noin kymmenen senttiä per taimi. Kahdeksansadan euron arvoiseen puhelimeen saisi huhkia verot huomioiden karkeasti kymmenentuhannen taimen verran.

”Aika paljolta kyllä kuulostaa, vaikka ei tämä vielä niin raskaalta tunnu”, Josefiina Körkkö tuumaa aamun ensimmäisiä taimia istuttaessaan.

Mummon ja papan urakkaan varatuilla 3 400 taimella ei vielä omppupuhelimien makuun pääsisi. Bussilippu Haukiputaalta Jämsään tulee joka tapauksessa kuitattua varmuudella päivän mittaan, sillä Onnibussin kyydissä matka taittui yhdentoista euron hintaan.

Avohakkuu ainoa järkevä vaihtoehto

Paula Kämäräinen on omistanut Jämsän Turkinkylällä sijaitsevan metsäpalstan parinkymmenen vuoden ajan. Alun perin tila on ollut Kämäräisen mukaan Karjalan evakkojen metsäpalstoja.

”Tila tuli äitini omistukseen isäni kuoltua vuonna 1964. Minä puolestani sain tilan äidiltä lahjakirjalla. Olemme siitä asti huolehtineet puukaupoista ja hoitotöistä.”

Kämäräisen äiti elää edelleen ja asuu Jämsässä.

Istutettava uudistusala sijaitsee korkean mäen rinteellä. Sieltä näkyy Jämsän hyppyri­mäen torni, jonka juurella sijaitsee Kämäräisen kotitalo.

”Paula harrasti nuorena pujottelua ja pystyi samalla vauhdilla laskemaan hyppyrimäen alastulorinteestä kotiportaille saakka”, Pentti Kämäräinen paljastaa.

Kun kääntää katsetta oikealle, häämöttää puiden takaa metsäyhtiö UPM:n Kaipolan paperitehdas korkeine piippuineen. Siellä on jalostunut vientituotteiksi myös osa Kämäräisten metsässä elokuussa 2018 kaadetuista puista.

Puukaupat tehtiin metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun kanssa. Se korjasi puut ja toimitti puutavaralajit eri tuotantolaitoksille. Myös hakkuutähteet korjattiin talteen ja haketettiin.

”Vaatimuksemme puukauppaan liittyen oli, että puut korjattaisiin vasta lintujen pesimäkauden jälkeen”, kertovat Kämäräiset.

Koko ikänsä luonnossa suunnistussaappaat jalassa liikkunut pariskunta pitää näkymää avohakatulla alueella lohduttomana, mutta vanhaksi varttuneelle kuusikolle ei ollut juuri muuta tehtävissä. Jatkuva kasvatus oli houkutteleva vaihtoehto, mutta täällä sille ei ollut edellytyksiä. Puut olivat tasaikäisiä harmaakaarnaisia kuusia.

”Päätehakkuu oli järkevä valinta, koska vanhat puut olisivat alkaneet todennäköisesti pian lahoamaan”, Kämäräiset pohtivat.

istutusporukka
Paula Kämäräinen, Josefiina Körkkö ja Pentti Kämäräinen muodostavat hyväntuulisen istutusporukan. Nyt on välipalan paikka. (Kuva: Sami Karppinen)

Mukavaa modernein välinein

Istuttajan näkökulmasta kuvio on ihanteellinen. Koska hakkuutähteet on kerätty ja lähes kivetön maa laikkumätästetty mallikkaasti kaivinkoneella, kelpaa istutusputki iskeä mättääseen ilman pelkoa rannevammoista.

”Aloitimme urakan lauantaina, jolloin myös poikamme Sami oli mukana. Kun tekee rauhalliseen tahtiin, niin ei tässä pahemmin paikat kipeydy. Tämä on hyvää kuntoilua”, Paula Kämäräinen sanoo. Hän oli lähdössä muutaman viikon kuluttua Venlojen viestiin.

”Kun pitää taimien välissä pienen katselujakson ennen seuraavaa mätästä, niin helposti tämä etenee nykyvälinein. Tämä on leppoisa tapa tehdä hommia”, Pentti Kämäräinen vahvistaa.

Hänellä on kokemusta myös erilaisista metsänuudistamismenetelmistä kotipitäjästään 1960-luvulta.

”Kuusamossa hakattiin tuohon aikaan paljon vanhoja metsiä aukoiksi. Uusi metsä istutettiin avojuurisilla männyntaimilla, joille piti ensin tehdä kuokalla laikku parikymmensenttiseen kunttaan. Siitä urakasta minä sain jo toisena päivänä tarpeeksi.”

Samassa Josefiina huikkaa taimien jo loppuneen vakasta.

”Mitä, ethän vain laittanut niitä nippuina maahan, kun olit noin nopea”, kysyy pappa velmuillen.

Kuittaus tulee nuorelta naiselta empimättä ja iloisen naurun säestämänä.

”Minä keskityn työhön enkä puhumiseen niin kuin jotkut toiset.”

Pian isovanhemmatkin ovat saaneet vakkansa tyhjiksi. Ennen seuraavan taimilaatikon aukaisua ja työn jatkamista on kuitenkin evästauon paikka. Vissyvesi, leipä ja energiapatukka tekevät kauppansa.

”Pitää muistaa kastella taimet ennen kuin lähdetään jatkamaan”, huomauttaa Paula Kämäräinen kastelukannu kädessään.

Omistuksen mukana seuraa vastuu

Kämäräiset ovat tyypillisiä nykypäivän metsänomistajia. He asuvat etäällä metsästään Siuntiossa, mutta metsänhoitotyöt hoituvat tarvittaessa mökiltä. Se sijaitsee Arvajalla, vajaan kolmenkymmenen kilometrin päässä palstasta. Eläkeläisinä heillä on mahdollisuus rytmittää tarvittavat metsänhoitotyöt vuoden kierron mukaan.

”Viitisen vuotta sitten istutimme toiselle palstallemme kuusen taimet rehevään maaperään. Ensimmäiset kesät kuluivat heinää polkien, jotta puut pääsivät kasvuun. Saa nähdä, onko tässä edessä sama urakka”, Pentti Kämäräinen pohtii.

Vaikka metsätalous ei ole pariskunnalle elinkeino, ovat he halunneet pitää metsästä hyvää huolta.

”Samaa olen painottanut lapsillemme. Jos he ottavat metsät omistukseensa, mukana seuraa myös vastuu hoitotöistä”, Paula Kämäräinen sanoo.

Hän on kysynyt suoraan perheen kahdelta lapselta, haluavatko he ottaa metsän omistukseensa vai pitäisikö niistä luopua kokonaan. Suoraan kysymykseen Kämäräinen ei ole saanut vielä suoraa vastausta.

”Joka tapauksessa toivon, että joku jälkipolvesta innostuisi metsänhoidosta ja näkisi tämän ennemmin mukavana harrastuksena kuin pakkotyönä. Onhan ihan eri asia omistaa metsää, kuin laittaa rahaa vaikkapa osakkeisiin.”

Metsästä saatavaa 3–5 prosentin tuottoa Pentti Kämäräinen pitää nykypäivänä kilpailukykyisenä osakemarkkinoihinkin verrattuna.

”Metsä myös antaa nukkua yöt hyvin. Siitä ei tule samanlaista stressiä kuin osakemarkkinoiden seuraamisesta.”

taimien kastelu
Kastelemalla varmistetaan, että taimet ovat istutettaessa riittävän märkiä. (Kuva: Sami Karppinen)

Toiset kehut samalle päivälle

Kuusi oli Kämäräisten mukaan selvä valinta uudeksi puusukupolveksi. Rehevä moreenimaarinne olisi kasvupaikkana ihanteellinen myös rauduskoivulle, mutta nelijalkaiset ja pitkäturpaiset elikot helpottavat metsänomistajan valintoja tälläkin palstalla.

”Hirvien takia ei muita puulajeja kuin kuusta harkittu. Tuossa yläpuoleisella kuviolla männikössä oli aikoinaan männyntaimet syöty hirvien toimesta paikoitellen kokonaan”, Pentti Kämäräinen muistelee vuonna 1979 uudistetun metsän vaiheita.

Kuusentaimia kelpaa istuttaa, sillä taimet ovat ainakin päällisin puolin harvinaisen laadukkaita ja tasakokoisia kesän 2018 lämpimien säiden ansiosta. Tavallisesti taimilaatikon pohjalta löytyy erinäinen määrä enemmän tai vähemmän surkean näköisiä yksilöitä, mutta nyt ne loistavat poissaolollaan.

Rauhallisella tahdilla taimilaatikot ja -vakat tyhjenevät kolmen koplalta varmasti.

”Sinähän olet saanut tämän laidan hyvälle mallille”, kehaisee pappa lapsenlapsensa etenemistä seuratessaan.

”Kuulitko mummo, pappa kehui minua jo toisen kerran tänä päivänä”, huikkaa Josefiina Körkkö alan keskellä etenevälle Paulalle.

”Toisen kerran? Se on kyllä jo loistavasti”, mummo toteaa.

Vaikka keskinäinen kehuminen Kämäräisille ei jatkuvaa ole, on pariskunnan yhteinen matka sujunut kunnioitettavan hyvin.

”Elokuussa vietämme kultahääpäivää. Olemme rakentaneet omakotitalotkin kolmella eri vuosikymmenellä, ja olemme silti vielä yhdessä. Ei se aivan huonosti ole”, toteaa Pentti.

Ei ihan lempipuuhaa

Puolen päivän aikaan on makkara­tulien vuoro. Kevät on ollut lämmin ja kuiva, joten tulen kanssa on oltava tarkkana. Pentti sytyttää pienet tulet metsäautotien reunaan soralle ja huhuilee naisväkeä lounastauolle.

Kolmikon yhteistyö on sujunut sukupolvien välisestä ikäerosta huolimatta kuin kaveruksilla konsanaan.

”Ei tämä silti ehkä ihan lempipuuhaani ole, mutta kyllähän tämä mennee”, Josefiina tuumaa makkaran kypsyessä tulilla.

Varmaa on, että istutusurakasta jää Kämäräisten sukuun pitkä yhteinen muistijälki. Se voi lopulta olla se ratkaiseva lenkki, joka luo pysyvän tunnesiteen mummon ja papan metsään.

Vuonna 2072 Josefiina Körkkö on saman ikäinen kuin Paula-mummo istutusurakan aikana. Kuuset ovat todennäköisesti varttuneet vankaksi tukkimetsäksi, jos kehitys metsissä jatkuu nykyisen kaltaisena. Sitä, millaisia tuotteita puusta tuolloin valmistetaan ja kuinka metsiä on mahdollista käsitellä, voi vain arvailla.

”Minulla on joka tapauksessa aika vahva usko siihen, että suomalainen metsä voi kasvaa vielä ainutlaatuiseen asemaan. Kun puusta kehitetään uusia yhä pidemmälle jalostettuja tuotteita eikä viedä pelkästään bulkkituotteita, avautuu markkinoilla varmasti uusia mahdollisuuksia”, Pentti Kämäräinen pohtii.

Julkaistu Metsälehti Makasiinissa 3/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus